Saksalaisille sakkoja luvattomasta liikkumisesta

Kaakkois-Suomen rajavartiosto kirjoitti maanantaina sakot kahdelle saksalaiselle henkilölle, jotka liikkuivat rajavyöhykkeellä ilman asianmukaista lupaa Vaalimaalla.
Rajavartiosto muistuttaa, että rajavyöhyke on aina hyvin maastoon merkitty ja teiden varsilla on selkeät varoitustaulut rajavyöhykkeellä liikkumisesta. Samalla rajavartiosto muistuttaa kesälomailijoita, että rajavyöhykkeellä liikkumiseen vaaditaan aina rajavyöhykelupa, jota voi anoa sähköisesti osoitteesta www.suomi.fi.
Valtakunnan rajan ylittämiseen Suomen ja Venäjän välillä muualta, kuin virallisen rajanylityspaikan kautta ei sen sijaan myönnetä erillisiä lupia.

Vaalimaan tapaus ei ollut ainoa, sillä samana päivänä keskieurooppalaisista henkilöistä koostunut ja Suomessa lomaa viettänyt neljän hengen seurue halusi käydä luvatta tutustumassa rajaan Uukuniemellä. Henkilöt saapuivat ajoneuvolla rajavyöhykkeen reunaan ja jatkoivat matkaansa kävellen, jonka jälkeen he ylittivät valtakunnanrajan ja palasivat ajoneuvolleen noin kuusi minuuttia alueelle saapumisen jälkeen.
Rajavartioston partio ei tavoittanut henkilöitä verekseltään, joten asia siirtyi tutkinnan hoidettavaksi.
Rajavartioston rikostorjuntayksikkö sai keskiviikkona omin toimenpitein ja havainnoin ilmoituksen tuntomerkkeihin sopivista henkilöistä Savonlinnassa, jossa poliisi otti rajavartioston pyynnöstä henkilöt kiinni rikoksen selvittämistä varten.
Esitutkinnassa henkilöt myönsivät käyneensä luvatta rajavyöhykkeellä ja ylittäneensä valtakunnan rajan Suomesta Venäjälle ja takaisin. Teon motiivina oli jännityksen hakeminen ja nopea käynti Venäjällä.
Epäillyt haastettiin vastaamaan valtionrajarikoksesta Etelä-Karjalan käräjäoikeuteen.

Tulevalla viikolla Kaakkois-Suomen rajavartiosto tehostaa kuljettajien ajokuntoisuuden valvontaa kaikilla maantierajanylityspaikoillaan.
Valvonta tulee näkymään rajanylityspaikoilla ajoneuvoilla liikkuvien kuljettajien puhalluttamisina. Tehostetun ajokuntoisuuden valvonnan ei odoteta juurikaan vaikuttavan rajanylitysliikenteen sujuvuuteen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Vietätkö juhannusta kotona vai mökillä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä