www.kaakonkulma.fi » Uutiset » Juttuarkisto

Ei meistä kukkaa ole toistansa parempi

03.02.2010 Marju Perilä

Naisten talon 20-vuotisjuhlassa puhuneen maalaistohtori Tapani Kiminkisen mukaan terveys ei ole vain sairauden puuttumista.

Virojoen alakoulun sali täyttyi ääriään myöten, kun 20-vuotiaan naisten talon yrittäjät kutsuivat televisiosta ja radiosta tutun maalaistohtori Tapani Kiminkisen juhlansa pääesiintyjäksi. Reilun kahden tunnin mittaisessa esityksessä Kiminkinen ehti käydä läpi koko ihmisen elämän kirjon suorasukaiseen tyyliinsä.
Keskisuomalaisessa Saarijärven kunnassa terveyskeskuslääkärinä toimiva Kiminkinen varoitti heti kättelyssä olevansa tavallinen maalaispoika, joka puhuu maalaiskieltä.
- Jos sattuu salissa olemaan nirppanokkia, tää tilaisuus ei oo teitä varten - tuos on ovi, mies vinkkasi.
Yleisö hörähti nauruun, eikä kukaan poistunut ovesta. Ja Kiminkinen muistutti, että huumori on ihmisen elämässä tärkeä terveyteen vaikuttava asia.

Kiminkinen listasi esityksessään joukon tärkeitä asioita, joiden ymmärtäminen helpottaa ihmisen elämää.
- Ensimmäinen on, ettei meistä kukkaa ole toistansa parempi. Ei me ihmisinä olla sellaisessa asemassa, että voidaan toisiamme tuomita.
Terveyttä ihmiset pitävät Kiminkisen mielestä valitettavan usein asiana, jota ajatellaan vasta sitten kun se on menetetty.
- Mitä tahansa voi sattua, vaikka kuinka terveellisesti elää. Ei ole olemassa mitään vakuutta siitä, ettenkö juuri minä voi saada aivokasvainta tai jäädä auton alle. Kun ymmärrämme, ettei meillä varmuudella ole muuta kuin tämä hetki, elämä on paljon tasaisempaa. Ja pitää oppia myös luopumaan. Siellä loppupeleissä meidän kaikkien on luovuttava elämästäkin.
Kiminkinen siteerasi Veikko Huovista ja totesi, että kuolleisuus on sataprosenttista.
- Meidän pitää keskittyä elämään nyt, eikä elää sellaista "sitten kun -elämää". Keskitytään siihen elämänlahjaan, jonka luoja on meille suonut ja nautitaan viimeiseen asti kaikista päivistä, jotka meille on annettu.

Terveys ei Kiminkisen käsityksen mukaan ole vain sairauden puuttumista.
- Se on kokonaisvaltainen elämäntila. Meidän pitää hyväksyä itsemme ja saada tuntea, että olemme hyväksyttyjä omassa perheessä, omassa yhteisössä ja omalla kotipaikkakunnalla. Paras terveyden määritelmä on "rakastaa ja tehdä työtä", rakastaa ensin itseämme ja sitten toisia. Eikä ole olemassa mitään työelämää, on olemassa vain yksi kokonainen elämä, josta ei voi jäädä eläkkeelle.

Tapani Kiminkisen listan mukaan ihmisen terveydestä määräävät perimä, fyysinen elinympäristö, sosiaalinen elinympäristö, elintavat, sisäinen maailma kokemuksineen, arvoineen ja asenteineen, lääketieteelliset ehkäisy- ja hoitotoimet sekä sattuma.
- Väitän, että jos muut kohdat on hyvin hoidettu, sattuman todennäköisyys pienenee. Myö tarvitaan ennen kaikkea kunnolla unta, riittävästi liikuntaa ja paljon luovaa laiskottelua. Myö tarvitaan luottamusta ja turvallisuutta. Eikä meitä auta ruikuttaminen, vaan vaikuttaminen ja vastuu.
Polveilevan esityksensä päätteeksi Kiminkinen kiteytti elämän perimmäisen tarkoituksen piispa Eero Huovisen sanoin:
- Elämässä ei ole mitään mieltä, jos emme ymmärrä, että olemme täällä toisiamme varten.

Takaisin