Harjun ajautuminen kuntayhtymän syliin tyrmätään Kaakonkulmalla
03.02.2010 Jukka Kinnunen
 |
Harjun Oppimiskeskus Oy haluaa jatkaa itsenäisenä, ja sitä halutaan myös Kaakonkulman kunnissa. |
Virolahden ja Miehikkälän kunnat eivät halua liittää Harjun oppimiskeskusta minkään koulutuskuntayhtymän alaisuuteen. Myös Harju itse vastustaa hanketta. Virolahden kunnan intresseissä on turvata myös lukiokoulutus, joka osaltaan niveltyy Harjuun.
Virolahden kunnanhallitus on jättänyt opetusministeriölle lausunnon, jossa se ilmoittaa vastustavansa Harjun oppimiskeskuksen liittämistä mihinkään koulutuskuntayhtymään. Kunta luovutti samansisältöisen muistion myös puolustusministeri Jyri Häkämiehelle, kun hän vieraili Virolahdella viime viikolla. Miehikkälän kunnanhallitus on jo aiemmin ottanut asiaan vastustavan kannan.
Virolahti toteaa lausunnossaan, että valtakunnallisena oppilaitoksena Harjun profiili luonnonvara-alan peruskoulutuksen järjestäjänä on niin vahva, että se on jo ministeriön suositusten mukainen pitkälle erikoistunut koulutuksen järjestäjä, ja joka on myös talouden näkökulmasta hoitanut perustehtävänsä tehokkaasti.
Häkämiehelle jättämässään muistiossa Virolahden kunta toteaa, että koko Kaakonkulman intressinä on turvata Harjun oppimiskeskuksen toimintaedellytykset myös yläaste- ja lukionäkökulmasta. Virolahden lukio ja Harju järjestävät yhdessä yhdistelmäopintoja, joissa opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa sekä ylioppilastutkinto että hevostalouden perustutkinto.
- Oman lukion toimintaedellytysten kannalta Harjun olemassaolo on meille erittäin tärkeä ja arvokas asia, muistuttaa kunnanjohtaja Osmo Havuaho.
Jos Harju menisi osaksi koulutuskuntayhtymää, kaikki olisi sen jälkeen avoinna.
- Olisiko Virolahden lukio mukana uudessa organisaatiossa vai ei? Mitä kehityspolkua Harju lähtisi kulkemaan, se on myös kysymysmerkki, Havuaho pohtii.
Harjun oppimiskeskuksen tulevaisuus on ollut esillä muutaman vuoden jatkuneessa opetusministeriön hankkeessa, jossa ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkko pyritään kokoamaan suurempien alueellisten koulutuksen järjestäjien alaisuuteen.
Etelä-Kymenlaaksossa ministeriö on visioinut, että ensivaiheessa Harju ja Kotka-Haminan koulutuskuntayhtymä yhdistetään saman järjestäjän alaisuuteen. Kyseinen koulutuskuntayhtymä on ottanut asiaan myönteisen kannan omassa lausunnossaan.
Harjun oppimiskeskus on puolestaan ilmoittanut, että se jatkaa itsenäisenä osakeyhtiönä ja tekee yhteistyötä muiden koulutuksen järjestäjien kanssa.
- Harjun erityisvahvuus on nimenomaan työelämälähtöisyys. Se, että siirtyisimme poliitikoiden johtamaksi oppilaitokseksi, etäännyttäisi meitä juuri tästä vahvuudesta, painottaa Harjun toimitusjohtaja-rehtori Matti Ruotsalainen.
Ruotsalainen ei näe ajatukselle mitään perustetta myöskään tuottavuuden ja tehokkuuden parantamisen näkökulmasta.
- Harjun osalta kaikki valtion esittämät suositukset on täysin täytetty ja olemassa.
Alueen kuntien lisäksi Harjun Oppimiskeskus Oy:n omistavat MTK-Kaakkois-Suomi, MTK-Virolahti, ProAgria Kymenlaakso, Kymen-Karjalan Hevosjalostusliitto sekä Kauppapuutarhaliiton Kymen piiri.
Takaisin