Reijo Taipale tulossa taas pelimannipäiville
03.03.2010 Leena Elonen
 |
Reijo Taipale veti viime kesänä väkeä Myllylammen lavalle. Pelimannipäiville hän on tulossa myös ensi kesänä. |
Miehikkälän oma poika, kruunaamaton tangokuningas Reijo Taipale täyttää ensi tiistaina 70 vuotta. Juhlan kunniaksi levy-yhtiö BMG julkaisee sadan levyn kokoelman taiteilijan tuotannosta viimeisiltä 5-10 vuodelta. Ja taiteilija itse paljastaa, että kokoelmassa on myös kolme aivan uutta biisiä.
Reijo Taipale aloittaa 49. keikkakesänsä vappuaattona ja totuttuun tapaan Taipale laulaa taas juhannuspäivänä Kreivinkalliolla. Taipale laskee, että se on 44. tai 45. juhannus Kreivinkalliolla. Siellä hän sanoo myös itse opetelleensa tanssimaan rippikoulun jälkeen.
Yhtä tuttu paikka on Myllylammen lava. Miehikkälän Pelimannipäivillä Reijo Taipale on käynyt lähes joka kerta ja Pelimannipäiville hän tulossa myös ensi kesänä. Taipale sanoo, että vain muutama vuosi jäi silloin väliin, kun Myllylammen lavalla pidettiin tangoiltoja.
Reijo Taipale muistelee, että 1960-luvun alku oli oikeaa tangoaikaa ja 1960-luvulla oli myös niin kiire, että kesällä joka viikko oli 5-6 keikkaa.
- Niistä ajoista tanssilavoja on enää 15-20 prosenttia, Taipale kuvailee lavakulttuurin hiipumista, mutta on tyytyväinen, että lavatanssit ovat viimeisten vuosien aikana taas kasvattaneet suosiotaan.
Siitä taiteilija on myös hyvillään, että nuoretkin hallitsevat nykyään paritanssin eivätkä enää vain keinu reppujen vieressä.
Taipaleen ensi kesän keikkakalenterissa on 35-40 keikkaa. Reijo ja Anne Taipaleella on ollut asunto Espanjassa jo parikymmentä vuotta. Muutamana viime vuonna Reijo Taipale on vähentänyt keikkailua ja viettänyt talvisin enemmän aikaa Espanjassa. Kesälläkin hän tekee keikkoja enää vain viikonloppuisin.
- 1960- ja 1970-luvuilla lomailtiin lokakuun alussa ja helmi- tai maaliskuussa pari viikkoa.
Silloin parikin viikkoa oli tuntunut pitkältä ajalta ja pakko oli taas päästä liikkeelle. Vaikka Taipale on jo oppinut pitämään pausseja, vappuaattona alkaville kesälavakeikoille on silti kiva lähteä.
- Kesällä on kiva tehdä keikkaa. On kuivat tiet ajella ja pitkät valoisat illat. Ja lavoillakin yleisö on vastaanottavaisempaa ja hymyilevämpää. Sama se on itselläkin. Suomen kesää ei voita mikään, Taipale hehkuttaa.
Taipaleen kesäkiertue alkaa vappuaattona Satulinnassa Hattulassa ja vappupäivänä hän esiintyy Harjavallassa.
Reijo Taipale muutti Miehikkälästä Helsinkiin vuonna 1960. Kotipitäjässä ei oikein töitä ollut.
- Oli vain hätäapurisusavottoja ja metsätöitä. Sai puhrata metrin hangessa kirves toisessa kädessä ja pokasaha toisessa kädessä. Helsingissä pääsin heti rakennuksille töihin, Taipale tilittää.
Helsingissä Reijo Taipale otti myös laulutunteja.
- Heti loppuvuodesta 1960 pääsin Eero Väreelle laulutunneille. Sibelius-Akatemiassa minua opetti Antti Koskinen ja olin myös oopperalaulaja Tuure Aran opissa. Toukokuussa 1962 sain ensimmäisen levytyssopimuksen ja lokakuussa 1962 levytin Satumaan. Sen jälkeen lähtikin isompi pyörä pyörimään ja jouduin jättämään päivätyöt.
- Satumaan saa vetää keikoilla vieläkin joka ilta. Jos ilta ehtii kahteentoista, joku jo kysyy tuleeko sitä, Reijo Taipale kuvailee Unto Monosen hienon tangon suosiota.
Taipale laskee laulaneensa Satumaan ainakin 7500 kertaa vuosikymmenien aikana.
- Ihmiset haluavat tanssia tuttuja tangoja, Taipale kiteyttää.
Reijo Taipale voitti jo 17-vuotiaana neljät tai viidet iskelmälaulukilpailut. Hänen esikuvansa oli silloin Olavi Virta.
- Mestari Virta oli ylitse muiden.
Ja Reijo Taipale myös tutustui Virtaan 1960-luvun alussa Helsingissä ja teki Virran kanssa yhteisen Lapin kiertueen vuonna 1966.
Parikymppisenä kotikylänsä jättäneellä Reijo Taipaleella on yhä vahvat siteet kotipitäjään. Sisko pitää Taipaleiden kotipaikkaa kesäpaikkanaan ja Reijo Taipaleella on mökki Miehikkälässä.
- Mökillä olen joka kesä ja käyn sieltä käsin myös keikoilla. Välillä ajelen nurmikkoa ja käyn ongella, Taipale luo kuvaa leppoisista kesäpäivistä.
Reijo Taipale on myös Myllylammen ja Kreivinkallion ehdoton vetonaula.
- Tuttuja on paljon. Joka toinen tai kolmas.
Mökille Taipaleet ovat tulossa myös ensi kesänä ja Reijo Taipale lähettää Punahilkkaan terveisiä.
- Kesällä tullaan hapanvellille.
Takaisin