Rehellistä päätöksen tekemistä – onko sitä?

Kunnanvaltuuston ja -hallituksen päätöksien tekeminen on ollut aika työlästä muutamien asioiden kohdalla tällä valtuustokaudella. Tuntuu siltä, että tietyt asiat on jo ennakkoon sovittu, eikä demokraattisella päätöksen tekemisellä ole ollut mitään virkaa.
Kuitenkin kunnan asioista päättää valtuusto ja sen tahtoa on tai olisi noudatettava. Virolahden kunnanvaltuusto ja -hallituksen päätökset tai eriävät mielipiteet ovat olleet usein lehdistön riepoteltavana ja näin monella kuntalaisella on muodostunut väärä kuva asioiden todellisuudesta.
Miksi Sulkutien rivitalojen ostaminen kunnalle ei saanut valtuustossa puoltavaa kantaa?
Asian askelmerkit tehtiin paljon aiemmin, kun edes poliitikot pääsivät asiasta keskustelemaan. Myöskään talojen ostamiseen ei ole olemassa esisopimusta kunnanhallituksen taholta, eikä kunnan budjetissa ollut varattu rahaa niiden hankintaan.
Valtuusto on käsitellyt asiaa kolme kertaa, sekä äänestänyt siitä ja näin asia on saanut demokraattisen päätöksen. Tätä asiaa on puitu lehtien palstoilla todella paljon ja asian tiimoilta on vedetty mukaan myös henkilöitä, joista olisi haluttu päätöksen tekemisissä eroon.

Ketään ei kuitenkaan ole erotettu eikä olla erottamassa kunnallisesta päätöksen tekemisestä. Oikeusasteessa asia vielä etenee rakennuttajan toimesta. Tyhjiä asuntoja on kunnassa ollut koko ajan, mutta kaikki eivät ole uusia vuokralaisia tyydyttäneet ja näin on muodostunut sellainen kuva, ettei asuntoja ole.
Moottoritietyömaan rakennuttajille on kuitenkin kunnasta löytynyt vapaita asuntoja useita, vaikka samanaikaisesti meille kunnanhallituksessa on esitetty päinvastaisesti.
Mitä uusi ”sote” vaikuttaa kotikuntamme terveyspalveluihin, jää nähtäväksi uuden maakuntavaltuuston päätöksissä ja siksi onkin tärkeää, että sinne aikanaan valitaan henkilö tai henkilöitä, jotka ajavat Virolahden asioita.
Käytössä oleva terveyskeskus tulee säilyttää Virolahdella toiminnassa ja vielä kehittää sen palveluja. Haluamme myös vanhuspalveluiden asuntojen vuokrissa kohtuullistamista poistoaikoja pidentämällä.

Vaalimaalla on pientä puhinaa ollut koko ajan, mutta se suuri rakentamisen ryntäys antaa edelleen odotuttaa itseään.
Kuntana olemme sijoittaneet sinne noin 5 miljoonaa euroa, toivottavasti pitkällä aikavälillä sijoitettu raha lähtee poikimaan kuntaan päin. Yritystoiminta tuo alueelle erilaisia toimijoita ja se on puhdasta bisnestä, jossa on aina vaarana onnistua tai epäonnistua. Useiden rakennushankkeiden peruuntuminen oli takaisku kunnan kannalta, eikä myöskään kaikkia vuokria ole saatu perittyä takaisin.
Kunta omistaa maata Vaalimaalla 156 hehtaaria, niistä on maksettu 3,9 miljoonaa euroa yksityisille maanomistajille.
Vaalimaalla kaupallisten hankkeiden käynnistyminen saa kunnan alueella asuntotuotannon lisäämisen aikanaan käyntiin ja näin kunnan asukasluku lisääntyy uusien työpaikkojen myötä.
Vaalimaan vuokraustoimesta kunta on saanut kassaan noin 3 miljoonaa euroa, mutta vielä ollaan kunnallisen infran rakentamisen vuoksi miinuksella. Muutamissa Vaalimaan kohteissa ei maan ostaminen ja edelleen vuokraaminen ole onnistunut, vaan kunnalta on sitoutunut pääomaa maahan ja kaavoitukseen.
Liiketoimintojen pitääkin olla varmalla pohjalla ja yrittäjiin tulee voida luottaa, että työpaikkoja Virolahdelle syntyisi.

Kunta kaavoittaa jatkossakin ja näin haluaa varmistaa mahdollisimman hyvin alueiden asunto- ja liiketoiminnan syntymisen kuntaan.
Haluamme edistää kunnan kehitystä ja kaupallisen liiketoiminnan syntymistä, mutta sen tulee perustua rehellisyyteen ja päättäjien on luotettava hankkeiden toimijoihin.
Keskustapuolueessa ei ole Virolahdella revitty mitään kahtia. On vain yksi asuntokiista, josta olemme olleet eri mieltä niin hallituksessa kuin valtuustossa.
Osa keskustan ja muiden puolueiden henkilöistä ovat yrittäneet hajottaa keskustan ryhmää pitämällä omia erillisiä kokouksia, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Kaikille kuntalaisille pitää taata viihtyisä ja turvallinen elinympäristö, arvoja unohtamatta.

Sisko Ukkola-Paronen
Leo Uski
Tuomo Peltola
(Kesk.) Virolahti

Viikon kysymys

Kuuluuko hautausmaakäynti jouluusi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä