Velkamäärä huolettaa ja ei

Virolahden kunnan nettovelka kasvoi viime vuonna melko tarkalleen kahdella miljoonalla eurolla. Velkamäärä oli vuoden lopussa 16,8 miljoonaa euroa, mikä merkitsee asukasta kohti 5 141 euron lainataakkaa. Velkamäärä on iso, mutta osan siitä on määrä tulla takaisin Vaalimaan kehityksen myötä.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Lappi totesi viime vuoden tilinpäätöslukuja esitellessään, että hän ei ole suuresta velkamäärästä kovin huolissaan. Kun Vaalimaan ostoskeskushankkeet pääsevät vauhtiin, kunta saa omiaan takaisin liittymämaksuina, vuokrina ja tonttien lunastusvaiheessa. Myös uudet asukkaat tuovat verotuloja tullessaan.
Suurinvestoinnit Vaalimaalle ovat toistaiseksi edelleen epävarmalla pohjalla. Jos kaikki menee odotetusti, Lapin odotukset palkitaan, mutta jos jälleen kerran tapahtuu jotakin sellaista, ettei alue lähdekään rakentumaan, tilanne on kunnan kannalta jopa katastrofaalinen.
Kunta on tällaisessa tilanteessa vaikeassa välikädessä. Toisaalta rahaa ei olisi laittaa maanhankintaan, kaavoitukseen ja ennen kaikkea tarvittavan infran rakentamiseen, mutta toisaalta niin on pakko tehdä. Virolahdella valittiin jo vuosia sitten aktiivisen kehittämisen strategia, jonka mukaan tarjolla pitää olla riittävästi hyviä tontteja uusille liikekeskuksille. Valittua tietä on noudatettu velkaantumisenkin uhalla.
On kuitenkin muistettava, että suuresta velkataakasta osa on niin sanottua vanhaa velkaa, jolla ei ole mitään tekemistä Vaalimaan kanssa. Se, ja uudemmat lainat, on joskus maksettava takaisin. Siksi on syytä todellakin toivoa, että Vaalimaalla kaikki menee vielä joskus odotusten mukaisesti.

Viikon kysymys

Jätetäänkö kesäaika vai talviaika?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä