Vaalimaantie jakaa mielipiteet

YLÄMAAN kuudesta kunnallisvaaliehdokkaasta Kaakonkulman Kyläpuntari -kyselyyn vastasi neljä. Perussuomalaisista Pekka Peräkylä ja Joni Riihelä, sekä keskustalaiset Jukka Lohko ja Kirsi Kauvo.
Kyläpuntarin ensimmäinen kysymys koski Vaalimaantien kunnostamista: ”Onko Vaalimaantien perusparannus tärkein tiehanke seuraavalla valtuustokaudella?” Kysymys jakoi vastaajat kahteen leiriin.
Pekka Peräkylä: Ei ole. Ensin on saatava kuntoon Mätöntie ja Taavetti – Hamina väli, joihin on jo myönnetty kunnossapitorahaa. Moottoritie valmistuu Vaalimaalle noin vuoden päästä ja sen jälkeen on liikennemääriä seurattava kaksi vuotta. Sen jälkeen arvioidaan tien kunnossapitotarve. Toki sitä ennen tulee tehdä normaalit korjausasfaltoinnit ennen kaikkea välille Ylämaa–Vaalimaa. Turha on tuijottaa viime vuoden liikennepiikkiä, koska se johtui siitä, kun Luumäellä tietyöt olivat pahimmoillaan ja liikenne siirtyi Vaalimaantielle.
Jukka Lohko: Kyllä, perusparannus tulee hyödyttämään koko Etelä-Karjalaa. Vaalimaantie on saatava sellaiseen kuntoon, että se kestää liikennemäärät ja on turvallinen käyttää.
Joni Riihelä: Ei. Piakkoin valmistuva 6-tien parannus, sekä ely-keskuksen osoittama perusparannus VT26:lle välille Hamina–Taavetti tulee tämän nykyisen käyttöpiikin tasaamaan. Toki päällystys ja parin huonomman paikan korjaaminen Ylämaa–Vaalimaa välillä on tehtävä.
Kirsi Kauvo: Kyllä. Lappeenrannan valtuusto ei pysty itse kokonaan asiaa päättämään, vaan se pitää viedä ylemmäs ja on vietykin. Eli se pitää saada pidettyä siellä ”Bernerin listalla” missä tällä hetkellä on, ja toivottavasti pysyy mahdollisimman ylhäällä siellä eli toteutuisi.

Kyläpuntarin toisessa kysymyksessä kysyttiin: ”Pystytäänkö Kosenkodin palvelut säilyttämään päättyvän sopimuskauden jälkeen?”
Siihen kaikki neljä vastaajaa luottavat.
Pekka Peräkylä: Kyllä ne pystytään säilyttämään. Sopimuksen lähestyessä päättymistään tulee uusi kilpailutus. Joku sen kilpailutuksen voittaa ja toiminta jatkuu entisellään. Toimija voi toki muuttua, mutta itse toiminta jatkuu. Ainut uhkakuva olisi jos rakennuksesta löytyisi hometta tai huono sisäilma, silloin pahin vaihtoehto olisi jopa sulkeminen, mutta rakennushan on homeeton ja sisäilmaltaan moitteeton.
Jukka Lohko: Kyllä, päätöksenteossa on vaikutettava, jotta ylämaalaiset vanhukset voivat asua mahdollisimman pitkään kotiseudulla.
Joni Riihelä: Kyllä. Uskon vahvasti siihen, että poliittinen tahto siihen löydetään. Koska Eksote on korostanut omaa palveluasumisen tuotantoaan viime vuosina, niin en olisi yllättynyt, vaikka esitys olisi paikallisen tuottajan kannalta kielteinen. Kosenkodin tuottamaa hyvää Ylämaalle ei kuitenkaan voida mitata rahassa.
Kirsi Kauvo: Kyllä. Ilman niin sanottuja omia päättäjiä palveluiden pitäminen on vaikeata. Tällä hetkellä Lappeenrannan kaupunki haluaa täyttää omat pisteensä ja sen jälkeen muut, muun muassa yhdistysten omistamat (Kosenkoti) tai yksityiset. Kosenkoti on aikanaan rakennettu ylämaalaisia varten.

Viikon kysymys

Jätetäänkö kesäaika vai talviaika?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä