Pelastakaa golf

Kaakon Golf Oy on aloittanut suunnatun osakeannin, jolla tähdätään yhtiön velkojen maksamiseen kokonaan pois. Nyt golfyhtiö toivoo, että mahdollisimman moni sen 126 osakkaasta lunastaa itselleen vähintään yhden tuhannen euron arvoisen osakkeen. Yksin se ei riitä, mutta jos Kaakon Golf ry:n puolelta eli golfseuran jäsenistöstä saadaan lisäapuja, silloin ainakin minimivaatimus 220 000 euron potti voidaan saada kasaan.
Golfyhtiön nykyisistä osakkaista valtaosa on yksityishenkilöitä, mutta joukossa on myös yrityksiä ja alueen kuntia. Joillakin osakkeita on enemmän kuin toisilla.
Kaiken kaikkiaan kysymys on Kaakon Golfin pelastusoperaatiosta. Yhtiö on tehnyt kuluvaa vuotta lukuun ottamatta muutaman vuoden tappiollisia tilinpäätöksiä, ja jokainen ymmärtää, ettei niin voi jatkua loputtomiin. Jos yhtiötä rasittavat pitkäaikaiset lainat saadaan maksettua pois, tilanne helpottuu huomattavasti. Sen jälkeen koottavalla uudella pääomalla ja erityisesti pelimaksuista ja muista tuloista kertyvät varat voidaan ohjata muun muassa kentän kehittämiseen.
Virojoen golfkenttä Tiilikkalassa ei ole kuin muutaman vuoden ikäinen, mutta on selvää, että sitäkin pitää kehittää. Tällä hetkellä rahaa eri suunnitelmien toteuttamiseen ei vain yksinkertaisesti ole.
Moni epäili aikanaan koko golfkenttähanketta ja sen mielekkyyttä näin pienellä paikkakunnalla. On kuitenkin huomattava, ettei kenttää ole rakennettu pelkästään virolahtelaisten tai yleisemmin kaakonkulmalaisten tarpeisiin. Tällä hetkellä muun muassa Haminassa on selvää kiinnostusta kenttää ja seuraa kohtaan, sillä tuleva E18-moottoritie helpottaa kulkemista ympyräkaupungista itään merkittävästi.

Viikon kysymys

Sopisiko Salpalinja itsenäisyyden monumentiksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä