Valokuvanäyttely kahdesta maailmasta

Virojoen kirjastossa on esillä Marja Koskelan valokuvanäyttely Kahdessa maailmassa, joka esittelee hänen elämänsä kahta puolta – suomalaisuutta ja australialaisuutta.
Kolmekymmentä vuotta Australiassa asunut Koskela pohti pitkään, minkälaisen otoksen näyttelyyn keräisi. Valokuvia kun on kertynyt vuosien varrella tuhansia.
– Mietin ensin, mitä ihmiset haluaisivat mieluiten nähdä, ja sitten pohdin itselleni merkityksellisiä seikkoja. Kuvaamistani läheisistä ja rakkaista paikoista voi katsoja löytää yhtymäkohtia omiin kokemuksiinsa.
– Koen tärkeäksi antaa katsojalle aina jotakin, kuten mahdollisuutta löytää jotain uutta tutuista maisemista.

Valokuvausta aktiivisesti harrastanut Koskela ei niinkään välitä valokuvauksen teknisestä puolesta, vaan kuvaamisen pääpaino on aina kunkin hetken tunnelman välittymisessä.
– Joskus saatan rajata kuvasta jotain pientä ylimääräistä jälkeen päin pois, mutta muuten pyrin tuomaan hetket esille sellaisina kuin ne sillä hetkellä näen.
Ihan tavallisella pokkarikamerallakin saa ikuistettua näyttäviä hetkiä ja upeita maisemia, uusinta uutta teknologiaa ei välttämättä tarvita.
Värit ovat Koskelalle suurin innoittaja, mutta myös ainutlaatuisuus kiehtoo häntä.
– Ulurussa on jotain niin maagista. Yhteys esi-isiin tuntuu siellä todella voimakkaana, ja sen hiekan punainen väri on aivan poikkeuksellinen.
Ilmakuvia Australiasta, kotiseudun maisemia, viinitilojen vuodenaikoja sekä tietenkin Virolahden luontoa pääsee ihastelemaan heinäkuun loppuun saakka kirjaston aukioloaikoina.

Jaana Hallikainen

Viikon kysymys

Onko verotusta varaa kiristää?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä