0

Vaalimaalla päästiin sittenkin niukasti plussalle

Vaalimaan rajanylityspaikan matkustajamäärä koko viime vuodelta kertoo sittenkin, että vuosi oli nousujohteinen. Kaakkois-Suomen rajavartioston tilastojen mukaan Vaalimaan kautta matkusti vuoden mittaan 2 454 000 matkustajaa, kun vuonna 2016 matkustajamäärä oli 2 447 000, eli kasvua tapahtui 0,3 prosenttia.
Vielä marraskuun tilastojen valossa näytti siltä, että Vaalimaalla jäädään vuoden takaisesta matkustajamäärästä.
Koko Kaakkois-Suomessa itäliikenteen määrä kasvoi lähes yhdeksän prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Rajanylityspaikkojen kautta rajan ylitti vuoden mittaan noin 7,2 miljoonaa matkustajaa, kun määrä edellisvuonna oli reilut 6,6 miljoonaa. Rajanylittäjistä viisumivelvollisia oli reilut 5,6 miljoonaa eli 78 prosenttia kaikista matkustajista.
Eniten matkustajamäärä kasvoi Vainikkalassa, jossa kirjattiin 21 prosentin kasvuluvut. Nuijamaalla kasvua kertyi 15, Imatralla 9, samoin Parikkalassa 9 prosenttia.

Rajavartiosto esti maahantulon kaakkoisrajalla viime vuoden aikana 773 henkilöltä. Edellisvuonna estettyjen määrä oli 554. Yleisin syy maahantulon estämiseen oli voimassaolevan viisumin tai oleskeluluvan puuttuminen.
Lisäksi rajavartiosto toimeenpani yhteensä 161 muiden viranomaisten tekemää käännytyspäätöstä. Turvapaikkaa rajatarkastusten tai esitutkinnan yhteydessä haki kuluneena vuonna 31 henkilöä. Edellisvuonna turvapaikkaa haki 27 henkilöä.
Kaakkois-Suomen rajavartiosto aloitti vuoden aikana 373 esitutkintaa. Määrällisesti eniten esitutkintoja suoritettiin vaarallisen esineen hallussapitorikoksista, joita oli 182. Eriasteisista liikennejuopumuksista aloitettiin 64 esitutkintaa, ampuma-aserikoksista 13 ja valtionrajarikoksista 21esitutkintaa. Väärennysrikoksista aloitettiin 19 esitutkintaa ja laittoman maahantulon järjestämisrikoksista 4 esitutkintaa.

Rajatarkastusten yhteydessä sekä Pietarissa ja Moskovassa toimivien yhdysmiesten toimesta havaittiin yhteensä 198 väärennöstä. Niistä 119 kohdistui matkustusasiakirjoihin ja 55 ajoneuvon asiakirjoihin. Valtaosa matkustusasiakirjaväärennöksistä oli väärennettyjä rajatarkastusleimoja. Ajoneuvojen asiakirjaväärennökset kohdistuivat liikennevakuutuksiin, rekisteriotteisiin ja ajokortteihin.
Sakkoja rajavartiosto kirjoitti kuluneen vuoden aikana yhteensä 3 176 kertaa. Rikkomuksista yli puolet oli paljastinlaiterikkomuksia. Muita nimikkeitä olivat muun muassa lievä ampuma-aserikos, liikennerikkomus, ajoneuvorikkomus, ajoneuvoverorikkomus ja ulkomaalaisrikkomus.
Rajanylityspaikoilla havaittiin 12 anastetuksi epäiltyä ajoneuvoa. Näiden lisäksi yhteen esitutkintaan liittyen paljastettiin 11 varastetuksi tai kadonneeksi ilmoitettua ajoneuvoa.
Kaakkois-Suomen rajavartioston rajaosuudella havaittiin kuluneen vuoden aikana kaksitoista henkilöiden aiheuttamaa luvatonta rajanylitystä.

Viikon kysymys

Oletko tyytyväinen joukkoliikenteen aikatauluihin ja reitteihin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä