0

Ennätysmäärä ratsukoita ja yleisöä Harjussa

Viime sunnuntaina Harjun oppimiskeskuksessa järjestettiin Kaakkois-Suomen hallialuemestaruuskilpailut, jossa oli mukana ennätysmäärä ratsukoita.
Esteratsastuskilpailun 1-tasolle ja 2-tasolle oli ilmoittautunut yhteensä 162 lähtijää yhden päivän aikana. Ratsastuskilpailujen eteen tehty työ alkaa nyt selvästi kerätä tuloksia.
– Mulla on huippufiilikset sunnuntain kilpailuista, iloitsi kilpailunjohtaja Minna Pekkala.
Kilpailuissa oli mukana ennätysmäärä kilpailijoita ja yleisöäkin oli paikalla melkein 200 henkilöä.
– Se on Harjussa superennätys, Pekkala jatkoi.
Kilpailujen onnistumisesta Harjun oppimiskeskus haluaa kiittää erityisesti Harjun opiskelijoita.
– Kilpailujen valmisteluun ja järjestämiseen osallistui parisenkymmentä hevostalouden opiskelijaa, jotka huolehtivat kaikista käytännön työtehtävistä, kuten porttien avauksista, tulospalvelun hoitamisesta, kilpailukuulutuksista ja kahvin keittämisestä.
Opiskelijat saavat ratsastuskilpailujen järjestämisestä hyvää työkokemusta.
– Vaikka kisapäivä oli todella pitkä, opiskelijoiden työskentely sujui hyvässä positiivisessa yhteishengessä. Meillä on täällä tosi hyvä kisatiimi, Pekkala kiitteli.
Kilpailuissa päästiin käyttämään Harjun oppimiskeskuksen uusittua estekalustoa ensimmäistä kertaa.
– Radat olivat toimivia ja saimme paljon positiivista palautetta kilpailijoilta.
Seuraavat kilpailut Virolahdella järjestetään huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna, jolloin Harjussa kilpaillaan kouluratsastuksessa. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.

Tulokset:
Luokka 1, 70 cm, avoin kaikille: 1) Titta Tihula / Orchid’s Sajella (Hurjat) 0/59,19, 1) Mari Turku / Lavanda (EKR) 0/51,21, 1) Mira Hukkanen / Top Style (RaR) 0/52,02, 1) Kerttu Hakkarainen / Ricardo III (KOR) 0/55,16, 5) Valma Forsell / Akots (E-KR) 4/57,02, 6) Kiia Ripatti / Dieke 105 W (RCM) 8/64,96, 7) Emmi Kivelä / Stentum Niraiman (E-KR) 10/78,36, 8) Jenni Hauhia / Jakunnari (KR) 17/92,00, 9) Aino Kaukonen / Roulette (Hurjat) 999/, 9) Krista Rautio / Markiz (EKR) 999/, 9) Pauliina Papunen / Maine Rols (RATSU) 999/, 9) Kiia Ripatti / Werona Falls (RCM) 999/, 9) Emmi Kivelä / Cagliossa (E-KR) 999/

Luokka 2, 80 cm, avoin kaikille: 1) Kerttu Hakkarainen / Ricardo III (KOR) 0-0/27,16, 2) Titta Tihula / Orchid’s Sajella (Hurjat) 0-0/28,16, 3) Viivi Ikonen / Ein Valtter (RaKa) 0-0/28,36, 4) Nea Hatermaa / Seihs (KOR) 0-0/28,57, 5) Laura Hirvonen / Luciana Crusador (KOR) 0-0/30,27, 6) Emmi Kivelä / Clarizza (E-KR) 0-0/30,44, 7) Ronja Leppälä / Rosemary (RaKa) 0-0/30,58, 8) Isla Hällström / Eterma (POM) 0-0/32,41, 9) Noora Metsänen / Odysseus Melody 36 IC (HAMR) 00/37,36, 10) Vesa Helenius / Thunderbird DS Z (E-KR) 0-0/42,96, 11) Sari Ahmaskari / Keissi (HAMR) 0-4/37,45, 12) Emma Hietaranta / Lovely Schätzchen (HUBS) 0-4/43,07, 13) Anni Hauhia / Simpel (E-KR) 4/51,41, 14) Vesa Helenius / Caldez (E-KR) 4/57,87, 15) Linda Niska / Tropic Night (POM) 4/62,50, 16) Pauliina Papunen / Adele (RATSU) 4/73,26, 17) Mimmi Tikka / Silent’s Spring Flash (RATSU) 5/76,24, 18) Emma Hakkarainen / Chiona (KOR) 6/79,44, 19) Elina Eskelinen / Chiyo (KR) 9/75,73, 20) Kristina Lindblad / Dieke 105 W (TaRa) 11/85,02, 21) Mari Turku / Lavanda (EKR) 999/999,00, 21) Valma Forsell / Akots (E-KR) 999/999,00, 21) Kiia Ripatti / Werona Falls (RCM) 999/999,00, 21) Anna Niska / Tropic Night (POM) 999/999,00, 21) Krista Rautio / Markiz (EKR) 999/999,00, 21) Eveliina Tuosa / Cardan (TaRa) 999/999,00

Luokka 3, 90 cm, avoin kaikille: 1) Saaga Hautamäki / Pa-De-De (EKR) 0-0/24,24, 2) Sini Mänttäri / Zandor III (KkR) 0-0/24,53, 3) Lotta Pulli / Cacau (EKR) 0-0/26,12, 4) Heidi Päivärinta / Perfecta (POM) 0-0/26,16, 5) Eveliina Liukkonen / Pronkenbergs G. Vulkano (RATSU) 0-0/26,26, 6) Milla Liikkanen / Lake-G (RabRa) 0-0/28,73, 7) Katja Lääti / Quality Girl (Hurjat) 0-0/29,40, 8) Anni Hauhia / Simpel (E-KR) 00/34,58, 9) Elina Malin / Loriel 2802 (KR) 0-0/34,68, 10) Vesa Helenius / Thunderbird DS Z (E-KR) 0-0/38,09, 11) Milka Suninen / Arlekin (EKR) 04/26,21, 12) Anna Lehto / Enya Royale (E-KR) 0-4/26,30, 13) Nea Taipale / Noviisi (RATSU) 0-4/27,74, 14) Katja Lääti / Isabella di Cantero (Hurjat) 04/32,82, 15) Elina Eskelinen / A van Heaven (KR) 0-4/32,97, 16) Ira Mäki / Lafetas (POM) 0-4/33,20, 17) Kristina Lindblad / Hunter (TaRa) 0-4/41,72, 18) Belinda Danielsbacka / Zakira (KOR) 0-4/42,93, 19) Nea Hatermaa / Seihs (KOR) 4/43,49, 20) Laura Hirvonen / Luciana Crusador (KOR) 4/47,40, 21) Emma Hakkarainen / Chiona (KOR) 4/47,72, 22) Ella Ukkola / Gaydora (KJR) 4/53,27, 23) Julia Virkkala / Pomeranets (EKR) 4/59,02, 24) Camilla Lindberg / Rullik (KOR) 4/64,07, 25) Johanna Partia / Kenedijs (EKR) 4/65,96, 26) Emmi Kivelä / Clarizza (E-KR) 8/48,45, 27) Olga Temonen / Kantri Romeo (KJR) 8/48,55, 28) Minja Mikkola / Chief Alfarvad Z (KOR) 9/67,45, 29) Vesa Helenius / Caldez (E-KR) 10/70,46, 30) Noora Metsänen / Odysseus Melody 36 IC (HAMR) 999/999,00, 30) Pauliina Papunen / Adele (RATSU) 999/999,00, 30) Isla Hällström / Eterma (POM) 999/999,00, 30) Emma Hietaranta / Lovely Schätzchen (HUBS) 999/999,00, 30) Tuuli Kauppinen / Midnight Flame (EKR) 999/999,00.

Luokka 4, 90 cm, nuoret hevoset: 1) Kristina Lindblad / Hunter (TaRa) 0-0/35,87, 2) Heidi Rämä / Sparkling Mr R (HAMR) 0-0/38,07, 3) Maria Sell / Mighty Ruler (KJR) 0-0/42,36, 4) Ronja Ahola / Riverfield Farang (TaRa) 0-4/31,26, 5) Johanna Partia / Kenedijs (EKR) 11/83,48, 6) Eveliina Tuosa / Cardan (TaRa) 999/999,00, 6) Elina Eskelinen / Chiyo (KR) 999/999,00.

Luokka 5a, 90 cm, suomenhevosmestaruus: 1) Emmi Kivelä / Loisto-Vinha (E-KR) 0-0/35,16, 2) Tiina Raita / Joihurin Tähti (HepoRa) 0-0/38,44, 3) Nea Taipale / Noviisi (RATSU) 0-4/35,15, 4) Olga Temonen / Kantri Romeo (KJR) 12/53,37, 5) Anniina Nokkanen / Jalmar (ValRa) 999/999,00.
Luokka 5b, 90 cm, ponimestaruus: 1) Helmi-Ilona Hallikas / Belmondo (EKR) 0-0/28,64, 2) Nella Miettinen / Goldstunde F VH Juxschot (EKR) 0-0/28,87, 3) Ronja Ahola / Dancing Amaranth (TaRa) 0-0/29,10, 4) Emma Hietaranta / Nat Kelly Cole (HUBS) 00/29,87, 5) Eveliina Liukkonen / Pronkenbergs G. Vulkano (RATSU) 00/30,02, 6) Julia Haikonen / Superstar (KRC) 0-0/30,15, 7) Viivi Ikonen / Ein Valtter (RaKa) 0-0/31,26, 8) Camilla Lindberg / Rullik (KOR) 0-0/32,36, 9) Minea Forsell / Kirkebys Princess (E-KR) 0-0/32,88, 10) Mimmi Tikka / Silent’s Spring Flash (RATSU) 999/999,00, 10) Ella Ukkola / Gaydora (KJR) 999/999,00.
Luokka 5c, 90 cm, lapsimestaruus: 1) Emma Vainikka / West Wind II (EKR) 0-0/31,73, 2) Milla Liikkanen / LakeG (RabRa) 0-0/32,97, 3) Ronja Leppälä / Rosemary (RaKa) 0-0/33,02.

Luokka 6, 100 cm, avoin kaikille: 1) Sonja Meronen / Guvé (EKR) 0/47,97, 2) Sini Mänttäri / Fieldhill Fantasy (KkR) 0/50,55, 3) Elina Eskelinen / Sandy (RCM) 0/51,18, 4) Sini Mänttäri / Zandor III (KkR) 0/51,83, 5) Roosa Penttilä / Uma Turman H (EKR) 0/52,55, 6) Belinda Danielsbacka / Zakira (KOR) 0/53,97, 7) Saga Yli-Ristaniemi / Zabudok (EKR) 0/54,58, 8) Kaisu Hämäläinen / Gladys 2579 (E-KR) 0/56,41, 9) Miila Mättölä / Akrobats (EKR) 0/58,31, 10) Liida Lehtonen / Cinta (NaUra) 0/58,50, 11) Sanni Hyppänen / Vudensteinas (KR) 0/58,51, 12) Mari Muona / Corano (E-KR) 0/59,68, 13) Veronica Lindberg / Asmodeusz (KOR) 0/61,48, 14) Heidi Päivärinta / Perfecta (POM) 4/52,21, 15) Anna Lehto / Micador Y (E-KR) 4/54,70, 16) Mika Yläoutinen / Wyletty (EKR) 4/55,97, 17) Emmi Kivelä / Loisto-Vinha (E-KR) 4/56,74, 18) Tia Noukkala / Roncerto S (RabRa) 4/57,45, 19) Elina Eskelinen / A van Heaven (KR) 4/72,31, 20) Minja Mikkola / Chief Alfarvad Z (KOR) 8/51,41, 21) Anna Lehto / Enya Royale (E-KR) 8/54,59, 22) Eveliina Liukkonen / Hibiskas (RATSU) 8/56,78, 23) Julia Haikonen / Superstar (KRC) 8/63,83, 24) Iida Tapanainen / Welaskes (EKR) 8/71,63, 25) Julia Virkkala / Pomeranets (EKR) 8/75,87, 26) Ira Mäki / Lafetas (POM) 10/82,56, 27) Sanna Lavikainen / Pretty Maid (Wire) 14/82,68, 28) Kreetta Hall / Mary Blond (EKR) 999/999,00, 28) Emma Vainikka / West Wind II (EKR) 999/999,00, 28) Hanna Luhas / Cappuchino (EKR) 999/999,00.

Luokka 7a, 100 cm, juniorimestaruus: 1) Elina Eskelinen / Sandy (RCM) 0-0/33,82, 2) Eveliina Liukkonen / Hibiskas (RATSU) 0-0/36,11, 3) Milka Suninen / Arlekin (EKR) 0-0/36,45, 4) Saga YliRistaniemi / Zabudok (EKR) 0-0/36,64, 5) Hanna Luhas / Cappuchino (EKR) 0-0/37,68, 6) Elina Malin / Loriel 2802 (KR) 0-0/38,07, 7) Tuuli Kauppinen / Midnight Flame (EKR) 0-4/43,40, 8) Sanni Hyppänen / Vudensteinas (KR) 0999/999,00, 9) Ronja Ahola / Doyher Triona 279 C (TaRa) 4/48,07, 10) Lotta Pulli / Cacau (EKR) 4/66,44, 11) Sonja Meronen / Guvé (EKR) 8/45,02, 12) Roosa Penttilä / Uma Turman H (EKR) 12/49,21, 13) Saaga Hautamäki / PaDe-De (EKR) 999/999,00.
Luokka 7b, 110 cm, nuorten ratsastajien mestaruus: 1) Veronica Lindberg / Asmodeusz (KOR) 0/61,16, 2) Iida Tapanainen / Welaskes (EKR) 4/58,29, 3) Mari Muona / Corano (E-KR) 999/999,00, 3) Kreetta Hall / Mary Blond (EKR) 999/999,00.
Luokka 7c, 110 cm, seniorimestaruus: 1) Maiju Taimisto / Dauphin Bayern (LKR) 0-0/37,88, 2) Miila Mättölä / Akrobats (EKR) 0-4/39,68, 3) Essi Lautala / Gladys 2579 (E-KR) 0-8/36,30, 4) Sini Mänttäri / Fieldhill Fantasy (KkR) 4/47,12, 5) Mika Yläoutinen / Wyletty (EKR) 4/52,41, 6) Emmi Kivelä / Quartal (E-KR) 4/63,35, 7) Tia Noukkala / Roncerto S (RabRa) 8/51,93, 8) Anna Lehto / Micador Y (E-KR) 12/62,88, 9) Sini Mansikka / David Cassidy (EKR) 13/70,75, 10) Katja Lääti / Isabella di Cantero (Hurjat) 999/999,00.

Viikon kysymys

Tarkistatko säännöllisesti palovaroittimen kunnon?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä