Kasvit talven keskellä

TALVI ON AINA ELÄIMILLE ja kasveille ankara koettelemus. Tämä talvi on ollut tavanomaista pahempi, mutta kohta lumet sulavat ja sinivuokko avaa kukkansa.
Yksi luonnon suurista ihmeistä on, että eläimet ja kasvit ylipäätään selviytyvät talvistamme. Talvella luonnossa on yhtä monta kasvilajia kuin kesälläkin, vaikka näemme niistä vain osan. Tosin vain harva kukkakasveista viettää talvensa täysin kesäisessä asussaan – havupuut, muutamat varvut ja ruohot.
Kasvit ja selkärangattomat eläimet talvehtivat yleensä syvässä lepotilassa. Ihanteellista olisi, jos syksy vaihtuisi talveen vähitellen viilentyen, talvi olisi tasaisen kylmä ja luminen ja kevät tulisi oikuttelematta, ilman pitkiä takatalvia. Silloin talvehtiminen onnistuisi hyvin.

Tämä talvi on ollut kaikkea muuta kuin ihanteellinen, omituisella tavalla kaksiosainen. Se alkoi leutona ja märkänä, mutta vaihtui sitten helmikuussa kylmäksi. Kylmän sieto kehittyy parhaiten silloin, kun ilma viilenee tasaisesti.
Kun sää pysyy lämpimänä syksystä tammikuulle, kylmänsietokyky ei kehity, mutta energiaa kuluu. Kun pakkaset sitten helmikuussa tulivat, pahimmillaan eläimet ja kasvit olivat valmistautumattomia tai niiden kylmänsietokyky oli alkanut jo purkautua.
Talvi on todennäköisesti vaatinut tavanomaista enemmän uhreja, mutta sitä on keväällä vaikea huomata. Selvinä talvehtimisvauriot näkyvät vain puissa ja pensaissa lehdettöminä oksina ja harsuna latvuksena.
Avoimilla paikoilla mustikan varvusto on kuivunut ruskeaksi, mutta varvusto toipuu kyllä kesän mittaan. Vauriopaikalta ei kyllä tulevana kesänä satoa korjata.

Talven oikuttelu ei sinänsä ole vierasta Kaakonkulman luonnolle. Koko eteläinen Suomi on kahden erilaisen ilmastotyypin rajaseutua.
Valtamerten tuntumassa ilmasto on leuto ja sateinen, mantereitten sisäosissa taas korostetun kaksijakoinen: kesät ovat lämpimiä, mutta talvet kylmiä. Mantereilla vuodenaikojen vaihtuminen johtuu suoraan auringon korkeudesta ja säteilymäärästä, meren vaikutuspiirissä ilmastoon vaikuttaa mereltä kulkeutuva lämpö.
Kaakonkulma ja koko eteläinen Suomi ovat näiden kahden ilmastotyypin rajalla: säätyyppi voi vaihtua mantereisesta merelliseen tai päinvastoin muutamassa tunnissa. Mereltä kulkeutuvat matalapaineet tuovat lämpöä ja sateita, mutta jos Siperia puhuu, kesällä on paahteisen lämmintä ja talvella tiukka pakkanen.
Kaakonkulmalla lajisto on siis joutunut sopeutumaan oikutteleviinkin talviin.

Talvessa on kaksi suurta uhkaa: itse kylmyys ja kuivuminen. Kun maa on jäässä, kasvi ei voi ottaa uutta vettä haihtuneen tilalle.
Solukot täytyy muuttaa sellaisiksi, että ne sietävät pakkasen jäätymättä. Siihen on monia keinoja kuten soluliman väkevöiminen vettä poistamalla sekä erilaiset glyserolin tapaiset pakkasnesteet ja valkuaisaineet, jotka estävät jääkiteiden muodostumisen solulimaan.
Kuivumista vastaan keinot ovat toiset. Useat kasvit pienentävät haihduttavaa pinta-alaa joko karistamalla lehdet tai lakastumalla kokonaan. Monien ruohojen talvehtivat osat ovat aivan maan rajassa tai jopa maan sisällä, missä lumipeite suojaa niitä suuren osan talvesta sekä pakkaselta että haihtumiselta.
Tarkimmin talvea pakenevat yksivuotiset kasvit, jotka talvehtivat siemeninä.

Ankarimpana talven kohtaavat puut ja pensaat, joiden runko ja latvus joutuvat sietämään säiden oikuttelut vaimentumattomina. Puiden pitää valmistautua talven tuloon ajoissa. Vuosikasvainten puutuminen ja elävien solujen siirtyminen pakkasen kestävään tilaan vie viikkoja.
Siksi ne lopettavat kasvunsa jo varhain loppukesästä. Yhtä varovaisia puut ovat kevään tullessa. Siksi ne eivät pysty käyttämään lauhoja syksyjä tai varhaisia keväitä yhtä hyvin hyväkseen kuin ruohot ja itiökasvit.
Havupuiden lehdet ovat pienet ja paksut. Tiivis pintakerros suojaa kuivumiselta myös talvella, ja pihkan terpeenit ja muut haitta-aineet pitävät kasvinsyöjiäkin loitolla.
Lehtipuut tekevät uuden lehvästön joka vuosi. Siihen kuluu raaka-aineita ja energiaa – mutta vielä enemmän niitä tarvittaisiin, jos lehdistä tehtäisiin talven kestäviä!
Ikivihreitä lehtipuita alkaa olla vasta leudommassa Keski-Euroopan lehtimetsävyöhykkeessä ja vallitseviksi ne tulevat vasta Välimeren ilmastossa, missä lumi ja pakkaset ovat satunnaisia ja lyhytaikaisia vieraita.

Kaikille talven lauhat jaksot eivät ole pahasta. Jäkälät ja sammalet pystyvät siirtymään kylmänsietävästä talvitilasta yhteyttämiskuntoon nopeasti. Siten ne pystyvät hyödyntämään lyhyetkin lauhat jaksot.
Eniten hyötyvät puiden oksilla ja rungoilla kasvavat jäkälät ja sammalet, joita lumi ei peitä. Maassa kasvavat lajitkaan eivät jää osattomiksi, sillä valoa tunkeutuu riittävästi ohuen lumipeitteen läpikin.
Yleisesti pidetään vähintään viiden asteen lämpötilaa yhteyttämisen ja kasvun edellytyksenä. Se määrittelee kasvukauden alun, ja kesän suotuisuutta mittaavaan lämpösummaan lasketaan vain ne päivät, jolloin lämpötila ylittää +5°.
Talven ja kevään kasvit sitovat valoa kuitenkin alhaisemmissakin lämpötiloissa, sammalet jopa pikkupakkasella, kunhan vesi vain on sulana solukoissa. Auringon paistaessa säteily nostaa helposti kasvien sisällä lämpötilan useita asteita ilmaa lämpimämmäksi.
Yllättävimpiä talven loskakelien hyödyntäjiä ovat useat vihreinä talvehtivat kasvit, jotka yhteyttävät talvellakin. Monet ruohot ja heinät – esimerkiksi mansikka, sinivuokko ja metsälauha – talvehtivat vihreinä. Ne pystyvät herättämään yhteyttävät solunsa muutamassa tunnissa.
Marras-joulukuussa valoa on niin vähän, että hyöty suojapäivistä on olematon, mutta jo helmikuulta lähtien päivän valo riittää hyvin yhteyttämiseen. Samalla tavoin suojapäivistä hyötyy lehdellisenä talvehtiva puolukka. Kasvuun ei sydäntalven niukka valo riitä, mutta yhteyttämällä kasvi voi korvata hengitykseen kuluvaa energiaa.
Maalis- ja huhtikuussa varoja kertyy jo kevään kukinnan ja kasvurynnäkön varallekin.

SEPPO VUOKKO

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pitäisikö sinun mielestäsi valtion edelleen ylläpitää Salpalinjaa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä