Uudet ylioppilaat juhlivat mennyttä ja tulevaa

VIIME LAUANTAI oli uusien ylioppilaiden juhlaa. Virolahden lukion liikuntasali täyttyi ystävistä ja läheisistä, kun yhdeksän tuoretta ylioppilasta sai juhlia saavutustaan pitkän kevään päätteeksi.
Tunnelma oli käsinkosketeltava, kun Gaudeamus Igiturin soidessa nuoret painoivat ensimmäistä kertaa päähänsä valkolakit.

Tuoreet ylioppilaat joutuvat nyt pohtimaan tulevaa. Seurakunnan tervehdyksen tilaisuuteen tuonut seurakuntapastori Ville Holopainen kuitenkin muistutti, ettei kaikkien unelmien tarvitse vielä olla kirkkaana mielessä heti juhlapäivän päätyttyä.
– Voi olla, ettei monille teistä ole vielä ihan selvää, mitä haluaisitte tulevaisuudessa tehdä. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä ne unelmat kyllä kirkastuvat myöhemmin. Nyt on aika nauttia ja haaveilla, kehotti Holopainen.
Samoilla linjoilla oli myös rehtori Auli Hyttinen. Juhlapuheessaan Hyttinen puhui paitsi unelmista, myös siitä vapaudesta, jonka tuoreet ylioppilaat nyt kohtaavat.
– Vapaus on meille tärkeää. Moni haaveilee lottovoitosta, koska ajattelee, että raha tuo vapautta. Mutta vapaus ei koskaan ole vain rahasta kiinni, muistutti Hyttinen.
Hyttinen totesi, että lukio-opinnoista selviytyminen vaatii joskus astumista omille epämukavuusalueille. Lukiossa on haastettava itseään ja paneuduttava myös niihin asioihin, jotka eivät ole niitä kaikista mielenkiintoisimpia.
– Uskon, että tulette kuitenkin kiittämään itseänne tästä myöhemmin. Olen varma, että tulevaisuudessa hyödytte siitä, että olette oppineet haastamaan itseänne ja tekemään töitä niin kauan, että työ tulee valmiiksi. Tänään saatte siitä palkinnon, kehui Hyttinen.

Ylioppilaan puheen saivat kunnian pitää Meri-Tuuli Hallikainen ja Essi Rikkola. Yhdessä he muistelivat mennyttä lukioaikaa aina ensimmäisestä koulupäivästä vanhojen tansseihin ja penkkareihin asti.
– Alussa olimme täysin hukassa. Vuosien varrelle on mahtunut paljon onnistumisia ja epäonnistumisia, itkemistä ja nauramista. Olemme yhdessä kasvaneet epävarmoista nuorista itsevarmoiksi nuoriksi aikuisiksi, kertoi Rikkola.
Tytöt muistuttivat luokkatovereitaan siitä, että juhlapäivänä tulee olla ylpeä itsestään arvosanoista huolimatta. Kumpikin totesi ilmassa olevan paitsi iloa, myös haikeutta, sillä yhteisiä muistoja on kertynyt niin paljon ja luokan yhteishenki on ollut mahtava.
– Kun katson nyt eteeni, en näe pelkästään luokkatovereita, vaan ystäviä. Siksi en nyt hyvästele, vaan sanon näkemiin, päätti Hallikainen.

Puheiden lisäksi juhlassa kuultiin Riemuylioppilaiden tervehdys sekä musiikkiesityksiä Virolahden lukion bändiltä. Lisäksi tuoreet ylioppilaat olivat valmistelleet kuvaesityksen, joka kokosi yhteen muistoja menneiltä kolmelta vuodelta.
Tilaisuus päättyi juhlallisesti Kymenlaakson lauluun.

Iida Tani

Viikon kysymys

Jätetäänkö kesäaika vai talviaika?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä