Viikonloppuna tarkkaillaan pönttölintuja

BirdLife Suomi järjestää taas Pönttöbongauksen viikonloppuna. Tapahtuman tavoitteena on kerätä tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan.
Kuka tahansa voi osallistua Pönttöbongaukseen kertomalla verkkolomakkeella, mitä linnunpönttöjä omalla pihalla tai muulla tarkkailupaikalla on sekä mitä lajeja pöntöissä pesii tai on tänä vuonna pesinyt.
Pönttöihin ei kuitenkaan pidä kurkistaa eikä pönttöjä pidä avata. BirdLife korostaa, että pönttölintuja on tarkkailtava lintuja häiritsemättä.
Havainnot pönttölinnuista voi ilmoittaa osoitteessa www.ponttobongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja. Pönttöbongauksen tulokset päivittyvät tapahtuman aikana BirdLife Suomen sivuille.
BirdLife Suomi odottaa havaintojen kertovan myös pesinnän ajoittumisesta ja onnistumisesta eri puolilla maata. Mielenkiinnolla odotetaan, näkyykö helteinen toukokuu ja pitkä poutajakso tavallista varhaisempina pesintöinä tai erityisen hyvänä pesimätuloksena.
Pönttöbongaus järjestetään nyt kuudetta kertaa. Viime vuonna pönttölinnuista saatiin havaintoja yli 3 200 paikalta ja yhteensä ilmoitettiin lähes 29 000 pöntön tiedot.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Seuraatko jalkapallon MM-kisoja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä