Rajanylitysten määrä kasvoi kesäkuussa Vaalimaalla

Rajanylitysten määrä kasvoi Vaalimaan rajatarkastusasemalla kesäkuussa viime vuoteen verrattuna. Koko ensimmäisen puolen vuoden aikana saldo on kuitenkin ollut miinusmerkkinen.
Rajan ylitti Vaalimaan kautta kesäkuussa noin 237 000 matkustajaa, kun viime vuoden kesäkuussa ylittäjiä oli 7 000 vähemmän.
Tammi-Kesäkuun aikana Vaalimaan kautta on tehty tänä vuonna 1 151 440 rajanylitystä, kun viime vuoden ensimmäisellä puolikkaalla ylityksiä tehtiin 1 160 552.
Nuijamaalla matkustajamäärä oli tammi-kesäkuussa hyvin lähellä viime vuoden tasoa. Imatralla on kirjattu hienoista nousua.
Kaiken kaikkiaan Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen kautta kulki tammi-kesäkuussa 3,42 miljoonaa rajanylittäjää, kun viime vuoden vastaavalla jaksolla heitä oli noin 18 000 vähemmän.

Rajavartiosto aloitti kesäkuussa 36 esitutkintaa, joista 18 vaarallisen esineen hallussapidosta ja neljä rattijuopumuksesta. Väärennyksestä aloitettiin kolme esitutkintaa ja valtionrajarikoksesta kaksi esitutkintaa. Muita rikosnimikkeitä olivat muun muassa kätkemisrikos ja törkeä kätkemisrikos.
Rajatarkastusten yhteydessä havaittiin kesäkuussa neljä väärennettyä rajatarkastusleimaa, neljä väärennettyä tullausleimaa, kolme väärennettyä liikennevakuutusta ja kaksi väärennettyä rekisteriotetta. Lisäksi havaittiin väärennetyt passi, henkilökortti ja ajokortti sekä yksi passiin kohdistunut väärennys. Rajavartiosto havaitsi kesäkuussa myös kaksi anastetuksi epäiltyä ajoneuvoa.
Sakkoja rajavartiosto kirjoitti kesäkuussa yhteensä 298 kappaletta. Määriltään suurimmat rikkomusnimikkeet olivat paljastinlaiterikkomus ja lievä ampuma-aserikos.

Rajavartiosto esti maahantulon kesäkuussa 63 henkilöltä. Yleisin syy oli voimassaolevan viisumin tai oleskeluluvan puuttuminen. Lisäksi rajavartiosto toimeenpani yhteensä 14 muiden viranomaisten tekemää käännytyspäätöstä. Turvapaikkaa haki kesäkuussa viisi henkilöä.
Sunnuntaina 17. kesäkuuta kolme marokkolaista henkilöä ylitti luvattomasti maastorajan Vaalimaan alueella pyrkien Venäjältä Suomeen. Henkilöt tavoitettiin välittömästi rajanylityksen jälkeen.

Viikon kysymys

Jätetäänkö kesäaika vai talviaika?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä