Miehikkälässä tehdään jälleen taidetta

KUN HAMINAN kunta seitsemäntoista vuotta sitten pyysi Viktor Markelovia ohjaamaan taideleiriä Miehikkälään, hän ajatteli sen olevan yhden kesän mittainen projekti.
Markelov ei silloin osannut aavistaa, että seitsemäntoista vuotta myöhemmin hän olisi täällä edelleen.
– Opiskelin silloin taidetta Pietarissa. Kun Haminasta pyydettiin pitämään kurssia, ajattelin olevani Suomessa sen yhden kesän. Nyt asun Miehikkälässä ja minulla on oma taidegalleria Helsingissä. Viihdyn täällä hyvin, kertoo Markelov.
Markelov on ohjannut Miehikkälän taideleiriä yhdessä Elena Korin kanssa jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Myös osa kurssilaisista on ollut mukana alusta asti.
– Miehikkälässä ja Virolahdella on paljon taiteilijoita, lahjakkaita ja luovia ihmisiä. Monet tulevat tänne useampana kesänä. Tänä vuonna kurssimme oli ensimmäistä kertaa aikoihin aivan täynnä, iloitsee Kor.

Markelov ja Kor haluavat pitää taideleirin tarjonnan mahdollisimman monipuolisena.
Neljä päivää kestävällä leirillä piirretään muotokuvia, maalataan tauluja ja ikoneita sekä opetellaan erilaisia tekniikoita. Leiriläisten taso vaihtelee aina aloittelijoista pitkän linjan kuvataiteilijoihin.
– Emme halua vaatia ihmisiltä liikoja, vaan haluamme pitää ilmapiirin luovana ja rentona. Siitä huolimatta kerta toisensa jälkeen leiriläiset ylittävät itsensä ja tuottavat mitä upeimpia teoksia, kehuu Markelov.
Monet tämänkin kesän kurssilaisista ovat Markeloville ja Korille vanhoja tuttuja vuosien takaa. Moni heistä on aikanaan saanut kipinän kuvataiteeseen nimenomaan Miehikkälän taideleiriltä.
– Tulin tänne ensimmäistä kertaa kuusitoista vuotta sitten ja vasta silloin innostuin maalaamisesta toden teolla. Siitä asti olen toivonut, että kumpa joskus olisi aikaa maalata. Nyt eläkkeellä ollessa on aikaa ja onneksi leiri järjestettiin tänäkin kesänä, kertoo ikoneita maalaava Rakel Laukkanen.
Miehikkälästä kotoisin oleva, nykyään Lahdessa asuva Saila Manki, palasi kotikulmiensa taideleirille tänä kesänä muutaman vuoden tauon jälkeen. Manki kertoo, ettei töiden ohella aikaa maalaamiselle ole tahtonut riittää samalla tavalla kuin nuorempana.
– Lapsena vietin täällä varmaan kymmenen peräkkäistä kesää. Sitten tulivat opinnot ja siihen perään työt. Nyt minulla on kesäloma, niin on taas aikaa maalata, iloitsee Manki.
– Saila tuli tänne ensimmäistä kertaa ihan pikkutyttönä.On ollut hienoa seurata vierestä hänen kehitystään. Olen onnellinen, että hän palasi leirille tänä kesänä. Saila on todella lahjakas, kehuu Markelov.
Manki kehuu taideleirin tunnelmaa inspiroivaksi ja rentouttavaksi. Vaikka Mankilla on monen vuoden mittainen tausta kuvataiteen parissa, kertoo hän tälläkin kertaa oppineensa paljon uutta.
– On mukavaa saada uusia vinkkejä omaan maalaamiseen ja oppia erilaisia tekniikoita, joita voi sitten hyödyntää omissa töissä. Joka kesä täällä on oppinut jotain täysin uutta, toteaa Manki.
IIDA TANI

Viikon kysymys

Kuuluuko hautausmaakäynti jouluusi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä