Sorsajahti alkoi rauhallisissa merkeissä

– UKKOSAAREEN ei varmaan kannata mennä.
– Ei kannata. Se on sen verran ihmisten ilmoilla, että siellä tuskin on sorsastajia.
– Papinluodolla ja Hanski-Rännäsellä pitää kyllä käydä.
– Vilkkilässä on kyllä porukkaa ja siellä tiedetään, että heitä katsellaan.
Näin sanailivat Virolahden riistanhoitoyhdistyksen erävalvojat ja Hurpun merivartijat ennen kuin aloittivat yhteisen valvontaoperaationsa maanantaina iltapäivällä.
– Päätettiin, että ei mennä ihan aloitukseen, vaan pikkuisen myöhemmin. Porukka tykkää, että se häiritsee metsästystä jos sinne heti kello 12 mennään, riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Tapani Rainio kertoi.
Merivartioasemalla nautittujen kahvien jälkeen matka jatkui vartioveneellä neljän miehen voimin. Loput erävalvojat lähtivät kiertelemään rantoja autopartioiden voimin.
– Lähes poikkeuksetta kaikilla on paperit ja aseet kunnossa. Uskoisin, että siinä parikymmentä metsästäjää tavoitamme. Osa on tosin sellaisissa pusikoissa, ettei kaikkia tavoiteta, vanhempi merivartija Lauri Karjunen ennakoi.
Hurpun merivartijoille metsästyksenvalvonta kuulu arkeen osana viranomaistoimintaa. Partioinnin oheistoimintana tarkastetaan niin metsästäjien kuin kalastajienkin luvat ja välineet.
– Jos kalastajia ja metsästäjiä verrataan, niin metsästäjillä asiat ovat pääsääntöisesti aina kunnossa. Kalamiehillä saattaa olla sitten enemmän virityksiä, Karjunen naureskeli.

Riistanhoitoyhdistyksen erävalvojista Tapani Rainion lisäksi mukana olivat Ahti Lammintakanen, Veli-Heikki Hytti, Keijo Lille ja Taisto Puustelli.
Sorsastuksen aloituspäivä 20. elokuuta on tärkeä valvontapäivä, mutta muulloinkin valvontaa suoritetaan.
– Varmasti ollaan liikkeellä pitkin syksyä. Tällaista yhteisvalvontaa ei ole, mutta pareittain lähdetään aina joskus katselemaan, Tapani Rainio totesi.
Rainion mukaan virolahtelainen metsästys elää ja voi hyvin ainakin valvonnan näkökulmasta.
– Hyvissä kantimissa se on. Salametsästystäkään ei enää juuri ole. Pari-kolme vuotta sitten tavattiin yksi salakaadettu hirvi, mutta muuta ei ole ollut.
Kuningas alkoholikaan ei metsästäjien keskuudessa enää näyttele kovin suurta osaa.
– Ei sekään ole enää oikein muotia.
– Ja metsästysseuroissa, varsinkin hirvijahdissa, on nollatoleranssi. Sitä ei sallita. Se on mitä suuremmassa määrin turvallisuusasia, Taisto Puustelli määritteli.

Maanantain valvontareissu oli poikkeuksellisen hiljainen. Niin merellä kuin maissakin.
– Kuudessa kohteessa käytiin ja paljon kilometrejä kertyi, mutta ketään sieltä ei tavattu. Muutaman laukauksen kyllä kuulimme. Minusta tämä oli poikkeuksellisen hiljaista näin aloituspäiväksi. Samaa kertoivat veneellä partioimassa olleet, Tapani Rainio tuumiskeli reissun jälkeen.
Syitä hiljaisuuteen on useampia. Kun valvontaa ei tehty heti kello 12, osa porukasta oli jo lähtenyt pois passipaikoiltaan. Vesilintuja arvioidaan olevan myös suhteellisen vähän, kun vedet ovat erittäin matalalla.
– Ja oli maanantai ja monet töissä. Pari tuntia aloituksen jälkeen alkaakin aina hiljaisempi jakso. Iltalennolle saatetaan sitten tulla takaisin jahtiin, Rainio mietiskeli.
Merivartioston johtama partio tavoitti 12 sorsastajaa. Kaikilla oli riistanhoitomaksu maksettu ja luvalliset aseet sekä patruunat. Saaliiksikin oli saatu vain ”oikeita” lajeja.

JUKKA KINNUNEN

Viikon kysymys

Jätetäänkö kesäaika vai talviaika?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä