0

Jukka Hallikainen haluaa olla kehittyvän Kaakonkulman edunvalvoja – kerran hän ehti jo kieltäytyäkin ehdokkuudesta

– EDELLISISSÄ eduskuntavaaleissa minua jo pyydettiin ehdokkaaksi ja silloin ilmoitin, että lähden mukaan vuonna 2019. Mutta sitten tuli välillä jo kieltäydyttyäkin. Ajatus kuitenkin on itänyt koko ajan tuolla taustalla, ja kun otin selvää miten pystyisin ajankäyttöni hoitamaan, niin siitä se päätös syntyi, sanoo kokoomuksen tuore kansanedustajaehdokas Jukka Hallikainen ja näyttää samalla varsin täyden näköistä kalenteriaan.
– Eduskunnassa työt pystyy hoitamaan pääsääntöisesti arkisin, joten voin hoitaa myös muut velvoitteeni musiikin parissa. Musiikkia en aio jättää, hän antaa ensimmäisen ”vaalilupauksensa.”
Hallikainen tuumiikin, että hän hoitelee kaikki loppuvuoden työnsä sovitusti ja aloittaa kampanjoinnin kohti Arkadianmäkeä vasta vuodenvaihteen jälkeen.
– Myös se, että perhe ja työyhteisökin olivat myötämielisiä, vaikutti päätökseeni, hän lisää.

Jukka Hallikainen on selvästi puntaroinut päätöstään hyvin tarkasti. Edellä mainittujen perusteiden lisäksi hän muistuttaa, ettei Kaakonkulmalla ole ollut puhtaasti omaa kansanedustajaa vuosikymmeniin.
Edellinen oli virolahtelainen Marja Lahti, joka toimi keskustan kansanedustaja vuosina 1954-1967. Lahti toimi myös maatalousministerinä Johannes Virolaisen hallituksessa vuosina 1964-1966.
– Eihän täältä ole ollut edustajaa vuosikymmeniin. Jos tarkoitus on, että koko Suomi on eduskunnassa edustettuna, niin täältä sinne tarvitaan ainakin yksi kansanedustaja. Erityisesti nyt kun tämä alue on vielä hyvin kehittymässä, Jukka Hallikainen korostaa ja viittaa Vaalimaan rakentamiseen.
Hallikaisen yksi vaaliteema tuleekin olemaan idänkaupan kehittäminen.
– Tälle alueelle se on erityisen tärkeätä – ja koko Suomelle. Vahva EU-rintama on tietenkin hyvä asia, mutta jossakin Saksassa ei varmasti ymmärretä asioita samalla tavalla kuin täällä. Suomelle idänkauppa on kokonaan eri tavalla merkityksellinen.

Hallikainen haluaisi myös poistaa yrittämisen esteenä toimivaa byrokratiaa. Hän sanoo, että työttömäksi jäävä ihminen on usein tilanteessa, jossa yrittäjäksi ryhtyminen voi olla käytännössä ainoa mahdollisuus työllistyä.
– Byrokratiaa pitää saada vähemmäksi. Tarvittaessa mallia voitaisiin ottaa Virosta, jossa veronalaista tuloa ovat osingot, sekä sellaiset menot ja nostot, jotka eivät liity yritystoimintaan. Muuten voiton voi jättää verovapaasti yhtiöön ja käyttää sen toimintaan. Me tarvitsemme tänne Kaakkois-Suomeen paljon lisää yrityksiä. Sellaisia on nyt tulossa Vaalimaalle ja Kouvolaan, mutta ne eivät vielä yksin riitä.
Hän toteaa samalla, että vaaliteemat tulevat tarkentumaan loppuvuoden aikana.
– Tämä ehdokkuuteni on vielä niin tuore asia, etten ole voinut vielä kaikkea lyödä lukkoon.
Kokoomuksella on Kaakkois-Suomesta tällä hetkellä kolme kansanedustajaa. He ovat mäntyharjulainen Antti Häkkänen, joka toimii myös oikeusministerinä, mikkeliläinen Lenita Toivakka ja lappeenrantalainen Jukka Kopra.
Kolmikosta Toivakka ei ole ehdolla ensi kevään vaaleissa. Hallikainen uskoo, että Häkkäsen vanavedessä Kaakkois-Suomen vaalipiirissä tullaan näkemään kokoomuslaisittain hieno vaalitulos.
– Tavoittelemme Kaakkois-Suomeen neljättä paikkaa ja uskon siihen, että se myös tulee, Hallikainen toteaa.

JUKKA KINNUNEN

Viikon kysymys

Käytätkö sosiaalista mediaa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä