0

Ennakkoäänestysinto laski Kaakonkulmalla – äänestäjät odottelevat vielä varsinaista vaalipäivää

Haminan seurakuntavaaleissa annettiin kaiken kaikkiaan 1462 ennakkoääntä. Ennakkoäänestysaika päättyi lauantaina.
Äänestysprosentti koko seurakunnassa on tässä vaiheessa 8,9 prosenttia, kun äänioikeutettuja tämän vuoden vaaleissa on 16 412.
Virolahdella annettiin yhteensä 244 ennakkoääntä. Se on lähes puolet vähemmän kuin neljä vuotta sitten, jolloin ennakkoääniä annettiin 416. Virolahden suosituin ennakkoäänestyspaikka oli Virolahden seurakuntatoimisto, jossa annettiin 138 ennakkoääntä.
Myös Miehikkälässä ennakkoääniä annettiin nyt selvästi vähemmän kuin edellisvaaleissa. Niitä kertyi nyt yhteensä 200, kun neljä vuotta sitten määrä oli 281. Miehikkälässä eniten ääniä annettiin Ratevassa.

Kaakonkulmalaisten ennakkoäänestysinnon laantuminen voi selittyä paljolti sillä, että neljä vuotta sitten täällä ei voinut äänestää varsinaisena vaalipäivänä. Nyt seurakunnan alue on jaettu kolmeen äänestysalueeseen eli kappeliseurakunnat muodostavat omat alueensa. Osa äänestysinnosta on siis jätetty varsinaiseen vaalipäivään.
– Sitä mekin täällä pähkäilimme. Täytyy toki muistaa sekin, että äänioikeutettuja on nyt jonkin verran vähemmän kuin neljä vuotta sitten, Haminan seurakunnan tiedotussihteeri Marja-Leena Tella pohdiskeli.
Neljä vuotta sitten äänioikeutettuja oli 17 908 koko seurakunnan alueella. Äänioikeutettuja ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet.
Varsinainen seurakuntavaalipäivä on 18. marraskuuta. Silloin äänestämässä voi käydä Virolahden ja Miehikkälän kirkoissa. Äänestyspaikat pidetään avoinna kello 11-20.

Viikon kysymys

Joko uskot Huuhkajien EM-kisapaikkaan?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä