0

Uudet alokkaat Haminaan ensi maanantaina – omaisten päivä 13. tammikuuta

Maasotakoulun Reserviupseerikoulu vastaanottaa ensi maanantaina noin 300 uutta alokasta. Saapumiserän 1/19 vastaanotto tapahtuu Haminassa Keskussotilaskodin keskikerroksessa kello 9-16.30.
Yksikön päälliköt haastattelevat alokkaat vastaanoton jälkeen yksikössä. Haastattelu keskittyy palveluskelpoisuuteen.
Alokkaat sijoittuvat puoliksi Kuljetuskomppaniaan ja Jääkärikomppaniaan, joissa varusmiehiä koulutetaan muun muassa sotilaspoliiseiksi, sotilaskuljettajiksi, lääkintämiehiksi ja erilaisiin huollon tehtäviin.

Kahden ensimmäisen viikon painopiste palveluksessa on alokkaiden sopeuttamisessa Puolustusvoimat – Reserviupseerikoulu – perusyksiköt -toimintaympäristöön ja -kulttuuriin.
Peruskoulutuskauden tavoitteena on sotilaan perustutkinnon suorittaminen ja koulutusvalintojen tekeminen. Joukkokoulutuskaudella varusmiehet koulutetaan toimimaan joukkotuotannon mukaisissa sodanajan tehtävissä. Noin kolmasosa varusmiehistä saa johtajakoulutuksen aliupseerikoulussa ja reserviupseerikurssilla.
Varusmieskoulutuksen päämääränä on tuottaa reserviin suorituskykyisiä joukkoja ja erikoishenkilöstöä sekä varmistaa yksilön ja joukon tarvitsema osaaminen sekä toimintakyky poikkeusoloissa.

Maasotakoulun saapumiserän 1/19 varusmiehillä on mahdollisuus kutsua 1-3 henkilöä läheisiään tutustumaan varusmiespalveluksen järjestelyihin. Läheistenpäivä järjestetään Haminassa sunnuntaina 13. tammikuuta kello 11-15.
Saapumiserän sotilasvalan ja -vakuutuksen antamispäivä on vuorossa sunnuntaina 17. helmikuuta.

Viikon kysymys

Tulivatko kesäkelit liian aikaisin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä