0

Pelastustehtävien määrä kasvoi viime vuonna Kaakonkulmalla

Kymenlaakson pelastuslaitoksen (Kympe) viime vuotta leimasi kasvanut tehtävämäärä. Merkittävää lisäystä nähtiin ensivastetehtävissä ja maastopalojen määrässä. Maastopalojen suuri määrä selittyi kuivalla kesäkaudella. Tulipaloissa Kymenlaakson alueella menehtyi viime vuonna yhdeksän henkilöä.
Kaiken kaikkiaan Kympen tehtävämäärä kasvoi 222 tehtävällä ja niitä kertyi vuoden mittaan 3 831. Se on enemmän kuin yhtenäkään vuonna pelastuslaitoksen esittämissä tilastoissa vuodesta 2012 alkaen.
Miehikkälään pelastuslaitos sai viime vuonna hälytyksen eri tehtäviin 85 kertaa. Määrä oli kahdeksan enemmän kuin vuonna 2017, mutta samaa tasoa kuin kaksi vuotta sitten.
Samanlainen kehitys oli Virolahdella. Pelastuslaitokselle kirjattiin siellä viime vuonna 151 tehtävää, kun niitä edellisvuonna oli 109. Myös Virolahdella tehtävien määrä oli nyt samaa tasoa kuin vuonna 2016.

Tehtävämäärää kasvattivat viime vuonna myös palovaroittimen tarkastus- tai varmistustehtävät, avunantotehtävät, automaattisen paloilmoittimen tarkastus- tai varmistustehtävät ja liikennevälinepalot.
Palovaroittimiin liittyvän tehtävämäärän kasvu johtui paljolti palovaroittimien ikääntymisestä. Vanhat varoittimet voivat hälyttää erheellisesti. Kympe neuvookin, että palovaroitin tulee uusia 5-10 vuoden välinen, maksimi-ikä varoittimella on 10 vuotta.
Tehtävämäärien vähennystä tapahtui taas vahingontorjuntatehtävien ja öljyvahinkojen kohdalla. Osaltaan vahingontorjuntatehtävien määrään laskuun vaikutti se, ettei vuoden aikana ollut merkittäviä myrskyjä.

Viikon kysymys

Muuttaako valoisa aika unirytmiäsi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä