0

Vaalimaalla hiljaisempi vuodenvaihde – silti liki 13 000 ylitystä yhtenä päivänä

Kaakkois-Suomen rajavartioston rajanylityspaikkojen kautta matkusti vuodenvaihteessa lähes 390 000 henkilöä. Rajanylitysliikenteen kokonaismäärä laski tapaninpäivän ja tammikuun 10. päivän välisellä tarkastelujaksolla noin kolme prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Vilkkain päivä rajanylitysliikenteessä oli rajavartioston liikenne-ennusteen mukaisesti 3. päivä tammikuuta, jolloin rajan ylitti yli 35 000 matkustajaa. Rajanylitysliikenne ruuhkautui ajoittain vilkkaimpina päivinä, jolloin hetkittäinen jonotusaika rajatarkastukseen oli yli kaksi tuntia.
Vilkkaimpana vuorokautena Vaalimaan rajatarkastusasemalla kirjattiin liki 13 000 rajanylitystä, Nuijamaan rajatarkastusasemalla yli 11 000 rajanylitystä ja Imatran rajatarkastusasemalla yli 8000 rajanylitystä.
Rajanylitysliikennemäärät laskivat hieman jokaisella maantierajanylityspaikalla. Vainikkalan rajatarkastusasemalla vuodenvaihteen rajanylitysliikenne puolestaan kasvoi noin 6 prosenttia. Vilkkaimpana päivänä raideliikenteessä matkusti lähes 3300 matkustajaa.

Vuodenvaihteen rajanylitysliikenteestä paljastettiin myös rikoksia ja rikkomuksia. Rajavartiosto avasi esitutkinnan 25:stä vaarallisen esineen hallussapidosta, kolmesta kätkemisrikoksesta, törkeästä kätkemisrikoksesta, eläinsuojelurikoksesta, väärennyksestä, rattijuopumuksesta ja ampuma-aserikoksesta.
Törkeässä kätkemisrikoksessa rikoksen kohteena oli Nuijamaan rajatarkastusasemalla maahan saapuvasta liikenteestä paljastettu uudehko Mercedes-Benz -henkilöauto, joka oli ilmoitettu joulukuussa varastetuksi Venäjällä.
Kätkemisrikoksissa kyseessä oli varastetuksi epäillyn tavaran, kuten arvokkaiden talvitakkien maastavienti Suomesta Venäjälle.
Sakkoja rajavartiosto kirjoitti vuodenvaihteen aikana 226 kappaletta.

Viikon kysymys

Kannatatko naisten asevelvollisuutta?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä