0

Pääkirjoitus: Sisäilmasta tuli kuntien painajainen

Julkisten rakennusten sisäilmaongelmista on tullut viimeisten kymmenen vuoden aikana suoranainen painajainen Suomen kunnille. Kaakonkulma ei tee tässä poikkeusta, sillä rahaa sisäilmaongelmien korjaamiseen on jo palanut useita miljoonia euroja ja lisää menee.
Miehikkälän koulukeskus, Kunila, Virojoen päiväkoti. Siinä kolme paikallista rakennusta, joihin on tähän mennessä uponnut tai pian uppoaa liki kymmenen miljoonaa euroa yhteiskunnan varoja.
Sisäilmaongelmien syyksi on monessa tapauksessa paljastunut vika, jota ei ole rakennusvaiheessa osattu edes kuvitella tulevan vastaan. Muun muassa lattian muovimattojen kiinnityksessä käytetyn liiman kostuminen on ilmeisesti joissakin tapauksissa aiheuttanut reaktion, joka on johtanut sisäilmaongelmiin. Toki joukosta löytyy myös suoranaisia rakennusvirheitäkin.
Sisäilmaongelmat ovat erittäin kiusallinen vaiva. Altistuminen niille voi johtaa erilaisiin oireisiin ja sairastumisiin. Allergiset reaktiot lienevät yleisimpiä. Tapauskohtaisesti kysymys voi olla oireista, joita ihminen ei kerta kaikkiaan pysty sietämään. Vaikeaksi ongelmien määrittelyn tekeekin usein se, ettei oireilua synny kaikille altistuneille.
Taloudellisessa mielessä puhutaan rakennusten korjaamisesta tai uusien rakentamisesta aiheutuvista kustannuksista, mutta myös usein väistötilojen rakentamisesta tai tilojen vuokraamisesta. Lisäksi tulevat tietenkin sairastuneiden ihmisten terveydenhoitoon liittyvät kustannukset.
Harmillista näissä tapauksissa on usein se, että sisäilmaongelman aiheuttajaa – siis esimerkiksi rakennusvirheen tekijää – ei kovinkaan helposti saada vastuuseen teostaan, koska aikaa rakentamisesta on kulunut liian kauan.

Viikon kysymys

Tulivatko kesäkelit liian aikaisin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä