0

Pääkirjoitus: Suuri huoli liikkumisesta

Vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaisesti. Liikkumista ei myöskään arvosteta yhtä paljon kuin aiemmin. Nämä ovat huolestuttavia tietoja, jotka käyvät ilmi Jyväskylän yliopiston ja sen yhteistyötahojen toteuttamasta Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa -tutkimuksesta (LIITU), joka toteutettiin viime vuonna.
Tutkimuksen ehkä huolestuttavin anti on juuri se, että lapset ja nuoret antoivat nyt liikkumiselle vähemmän merkityksiä kuin aiemmin. Tutkimus toteutettiin edellisen kerran vuonna 2016. Nyt saaduissa tuloksissa oli nähtävillä, että liikunnan harjoittamiselle löytyi nyt enemmän esteitä kuin aiemmin, ja liikuntaa esimerkiksi virkistymisen ja rentoutumisen keinona arvostettiin vähemmän.
Kyselytutkimuksen vastaajien joukossa eniten osuuttaan kasvatti se joukko, joka perusteli liikkumattomuuttaan harrastamisen kalleudella. Aihe on puhuttanut paljonkin viime aikoina urheilupiirejä, mutta toisaalta liikkuminen sinänsä voi olla täysin ilmaistakin. Nuoret ehkä mieltävät harrastusten kalleuden erilaisiin trendilajeihin, joihin heillä tai heidän perheillään ei välttämättä olekaan varaa. Se ei kuitenkaan selitä liikkumisen vähäisyyttä kokonaisuutena.
Ehkä selittävämpi tekijä löytyykin tutkimuksessakin hyvin esille tulleesta niin sanotusta ruutuajasta. Lapset ja nuoret viettävät aikaansa yhä enemmän pelien, internetin ja muiden kanavien tarjonnan parissa kuin liikkumassa. Kun vuoden 2016 kyselyssä 49 prosenttia vastaajista ilmoitti viettävänsä ruudun ääressä yli kaksi tuntia päivässä, nyt heidän osuutensa oli jo 55 prosenttia. Suunta on siis huolestuttava.

Viikon kysymys

Ovatko mopoilijat häirinneet yöuniasi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä