0

Kaikille avoin tilaisuus muistisairauksista Ratevassa

Geronomi Sanna Hellsten muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Kymenlaakson Muistiluotsista on paikalla asiantuntijana kertomassa muistisairauksiin liittyvistä kysymyksistä Miehikkälän Ratevassa järjestettävässä tilaisuudessa.
Suomessa on jo noin 200 000 muistisairasta henkilöä ja väestön ikääntyessä määrä kasvaa jatkuvasti. Muistisairaudet ovat monitekijäisiä sairauksia, ja tärkein riskitekijä on korkea ikä. Kuitenkin monet elintapoihin liittyvät tekijät vaikuttavat sairastumisen todennäköisyyteen. Suomalainen Finger-tutkimus osoitti, että muokkaamalla riskiryhmässä olevien henkilöiden elintapoja terveellisemmiksi voidaan ennaltaehkäistä muistihäiriöiden syntymistä.

Olemme tottuneet käyttämään automme vuosihuollossa, jossa vaihdetaan uudet öljyt ja samalla tarkastetaan muun muassa renkaiden paineet ja että kaikki muutenkin toimii mallikkaasti. Myös muistimme vaatii huoltoa toimiakseen.
Tule kuulemaan, miten muistia tulisi huoltaa, jotta se säilyisi mahdollisimman hyvänä loppuun asti. Miten ikääntyminen vaikuttaa muistiin ja milloin muistiongelmiin olisi hyvä hakea apua? Tilaisuuden järjestää Eläkeliiton Miehikkälän yhdistys.
Tilaisuus järjestetään tiistaina 12. helmikuuta kello 10 Ratevassa kahvitarjoiluineen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko politiikan käänteet?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä