0

Vaalimaan rajanylitykset painuivat 200 000 alle – tammikuu hiljaisempi kuin vuosiin

Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla kirjattiin tammikuussa 563 000 rajanylitystä. Rajanylitysten määrä on laskenut hieman edellisvuosiin verrattuna. Viime vuodesta jäätiin viitisen prosenttia. Matkustajista oli viisumivelvollisia 461 000, eli noin 82 prosenttia.
Vaalimaalla tammikuussa 190 000 rajanylitystä. Se oli 18 000 vähemmän kuin viime vuoden tammikuun ja vuosikausiin ensimmäinen kerta, kun ylitysten määrä jäi alle 200 000.
Myös Nuijamaalla kulkijoita oli nyt vähemmän kuin viime vuonna. Tammikuun ylitysmääräksi saatiin 197 000 eli sielläkään 200 000 raja ei enää ylittynyt.
Vainikkalassa ylityksiä tehtiin 47 000 ja Imatralla 128 000. Parikkalan tilapäisellä rajanylityspaikalla kirjattiin 1 700 rajanylitystä.

Rajavartiosto aloitti tammikuussa 34 esitutkintaa, joista 18 vaarallisen esineen hallussapidosta. Kätkemisrikoksesta aloitettiin viisi ja rattijuopumuksesta kolme esitutkintaa. Muita rikosnimikkeitä olivat mm. ampuma-aserikos, väärennys ja törkeä kätkemisrikos.
Rajatarkastusten yhteydessä havaittiin tammikuussa 8 väärennettyä rajatarkastusleimaa, 11 väärennettyä tullausleimaa, yksi väärennetty viisumi, yksi väärennetty rekisteriote ja yksi passiin kohdistunut väärennys. Väärennettyjä liikennevakuutuksia havaittiin 28. Kyseiset liikennevakuutukset eivät olleet vakuutusyhtiön myöntämiä.
Lisäksi havaittiin kolme anastetuksi epäiltyä ajoneuvoa.

Sakkoja rajavartiosto kirjoitti tammikuussa yhteensä 225 kappaletta. Määriltään suurimmat rikkomusnimikkeet olivat paljastinlaiterikkomus ja lievä ampuma-aserikos.
Turvapaikkaa rajatarkastuksen tai rikostutkinnan yhteydessä haki tammikuussa kaksi henkilöä.
Rajavartiosto esti maahantulon tammikuussa 57 henkilöltä. Yleisin syy oli voimassaolevan viisumin tai oleskeluluvan puuttuminen. Lisäksi rajavartiosto toimeenpani yhteensä 22 muiden viranomaisten tekemää käännytyspäätöstä.

Viikon kysymys

Tulivatko kesäkelit liian aikaisin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä