Mielipide: Erityislapsien siirto normaaliin luokkiin

YLE kertoi 18.2 artikkelissaan, että erityisen tuen oppilaita on siirretty säästösyistä normaaliluokkiin. Erityisoppilaiden siirto normaaliluokille tulee hankaloittamaan näiden oppilaiden lisäksi heitäkin, jotka opiskelevat normaaliluokissa, vieläpä ylisuurissa. Esimerkiksi ADHD-lapsi usein ylivilkkaudellaan tuo luokkaan rauhattomuutta. Toisaalta ylisuuri luokka luo liikaa ärsykkeitä, joka taas lisää erityislapsissa levottomuutta ja orvanpyörä on valmis.
Ongelma tulee kulminoitumaan myös siihen, etteivät opettajat enää jaksa työssään ja opetuksen taso kärsii. Pahimmillaan vielä syntyy opettajapula, kun opettajat vaihtavat väsymyksen takia alaa. Tilannetta ei myöskään helpota se, että opettajien keinoja puuttua asioihin on kavennettu reilusti.

Sellainen päättäjä, jonka työpöydältä tällaiset ratkaisut ovat tulleet, ei ole paneutunut erityisen tuen oppilaiden tarpeisiin, eikä siihen kuinka oikea apu heidän elämäänsä helpottaa. Näitä päätöksiä tekevät päättäjät eivät myöskään ole tutkineet, miten isoa vahinkoa erityisen tuen sekä erityisluokkien puuttuminen tekee sekä erityislapsien että normaaliluokissa opiskelevien oppimiselle ja kehitykselle.
Nämä erityislapset voivat olla mahtavan luovia, älykkäitä, kekseliäitä, ahkeria ja jopa neroja.
“Sinusta ei koskaan tule mitään. Et ikinä tule pääsemään elämässäsi mihinkään”, sanoi Albert Einsteinin opettajakin.
Toisaalta varjopuolena voi olla masennusta, rikoksia, huumeita. Siihen, mille puolelle elämä kääntyy on iso rooli koululla sekä varhaiskasvatuksella, perheen lisäksi tietysti.

Erityisluokkien lopettamisessa sekä erityisen tuen lakkauttamisella tulemme maksamaan todella ison laskun tulevaisuudessa. Maksajina ovat suurelta osin myös normaaliluokkia käyvät oppilaat, joiden opetuksen taso kärsii jo nyt ylisuurista oppilasmääristä.
Tällaiset lyhytnäköiset päätökset eivät palvele ketään. Ei erityislapsia, eikä normaaliluokkaa käyviä lapsia. Sinä päättäjä, joka olet näiden päätösten takana, oletko ihan varma mistä olet säästämässä?

Kristian Sheikki Laakso
Eduskuntavaaliehdokas (ps.)
Kouvola

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Ärsyttääkö sivuteiden kunto?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä