0

Haminassa rasismin vastainen viikko – CP-vammainen Aulis Vanhala antaa kasvot vammaisuudelle

Pieni poika seisoo yksikseen pihamaalla Onkamaalla, eikä poistu kotipihasta minnekään. Isä oli piirtänyt hiekkaan ympyrän ja vannottanut poikaa poistumasta sen sisältä.
Elettiin 40-lukua heti sotien jälkeen ja poika oli Aulis Vanhala, cp-vammainen.
– Vieraiden tullessa kylään, minut laitettiin aina sivuhuoneeseen, etten näkyisi enkä häiritsisi, muistelee nykyisin 79-vuotias Vanhala lapsuuttaan.
– Toiset lapset myös osoittelivat ja pilkkasivat huutelemalla vammaiseksi.
Yleisin liikuntavammaisuuden syy lapsilla on CP-vamma, joka tarkoittaa sikiön tai pienen lapsen aivoille tapahtunutta pysyvää vauriota aivojen liikettä säätelevällä alueella. Vamma voi vaihdella pienestä toimintahäiriöstä vaikeaan monivammaisuuteen. CP-vamma ei ole kehitysvamma, mutta kehitysvammaisella voi esiintyä CP-vammaisuutta.
– Onneksi tänä päivänä vammaisuuteen ja erilaisuuteen suhtautuminen on muuttunut. Suvaitsevaisuus on selvästi lisääntynyt, mutta töitä asian eteen on tehtävä edelleen.

Puhuttaessa vammaisuudesta ja vammaisuuden mukanaan tuomista muista vaikeuksista, Vanhala on antanut asialle vuosien varrella rohkeasti kasvonsa.
Tällä viikolla Vanhalaa voi kuulla rasismin vastaisen viikon ”Kaikki kaikkien puolella” – monikulttuurisen pop up -brunssin paneelikeskustelussa Simeon-salissa Haminassa.
Ensi lauantaina kello 10-13 on tarjolla myös kansainvälisiä ruokia, kansanlauluryhmä Rodnikin lauluesityksiä, lasten nurkkaus sekä lasten tekemiä taideteoksia. Tapahtumaan on ilmainen pääsy, mutta tarjoilusta peritään pieni maksu.
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Haminan kaupunki, Haminan Karjalaiset Nuoret, Haminan seurakunta, Hamina-Vehkalahden Pohjola-Norden, Jamilahti, Kaakonkulman Maahanmuuttajat Rodnik ry, Kumppanuustalo Hilma, Linnoitusravintola Kamu, SPR Haminan osasto, Suomi-Venäjä-Seura Haminan osasto ja Veikkaus.

Seppo JJ Sirkka

Viikon kysymys

Tulivatko kesäkelit liian aikaisin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä