0

Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin syntymästä 100 vuotta – yksityiset arkistot avautuvat yleisölle

Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni on maailmanlaajuisesti yksi kolmesta tunnetuimmasta suomalaisesta sotasankarista. Hän on talvisodan tarkka-ampuja Simo Häyhän sekä Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin arvostetussa seurassa. Osasto Törnin riveissä palveli myös presidentti Mauno Koivisto.
Törnin tarinan tekee poikkeukselliseksi ja kansainvälisesti kiinnostavaksi myös se, että kannettuaan Suomen armeijan asepukua, hän piti sotilasuransa aikana myös Saksan sekä Yhdysvaltain armeijan univormuja. Törni katosi Larry Thorne -nimisenä Vietnamin sodan salaisessa tehtävässä vuonna 1965.
Sotasankarin syntymästä tulee toukokuun lopulla kuluneeksi 100 vuotta. Törnin jääkäreiden perinnettä säilyttävä Osasto Lauri Törni Perinnekilta ry järjestää juhlakokouksen Tampereella, jossa osaston miehet kokoontuivat ensimmäisen kerran sodan jälkeen. Samalla viikolla julkaistava uusi kirja käy kiistelyäkin herättäneen Törnin elämän tapahtumat läpi todisteiden nojalla ja tarkistaa myös tutkijoiden lähteet ja väitteet.
– Olen saanut käytettäväkseni muun muassa lukuisia yksityiskirjeitä, haastattelunauhoituksia sekä ennen julkaisemattomia dokumentteja, teoksen kirjoittaja Kari Kallonen kertoo.

Satavuotisjuhlat huipentuvat Haminassa avautuvaan näyttelyyn. Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhan Veteraanin Törni-näyttelyyn on koottu usean yksityisen keräilijän sekä perinnekillan keräämiä asepukuja ja esineitä. Mukana on suomalais-amerikkalaisen retkikunnan Vietnamista Törnin helikopterin onnettomuuspaikalta tuomia helikopterin osia sekä hänen ruotsalainen Carl Gustav m/45 -konepistoolinsa.
– Osa harvinaisesta aineistosta on julkisesti esillä ensimmäistä kertaa. Olemme saaneet näyttelyyn paljon myös henkilökohtaista esineistöä kuten Törnin upseerin matka-arkun, näyttelypäällikkö Ismo Flink kertoo.

Wanhan Veteraanin toinen näyttely kertoo myös tunteita herättävästä osasta sotahistoriaa, suomalaisen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoonan vaiheista Saksassa. Myös Törni oli seitsemän viikkoa mukana pataljoonan riveissä, mutta palasi Suomeen jatkosodan sytyttyä, kun Saksassa ei ollut upseerivakansseja.
Näyttelyt avataan 1. kesäkuuta ja samana päivänä kello 12. Haminan RUK:n Maneesissa järjestetään asiantuntijaseminaari. Mukana esitelmöimässä Törnistä puhuvan Kallosen ohella on SS-vapaaehtoispataljoonaan erityisesti perehtynyt filosofian tohtori ja kokenut historiantutkija Ohto Manninen.
Myöhemmin kesällä, elokuun 10. päivänä Haminassa järjestettävässä tapahtumassa käsitellään Lauri Törniä suomalaisen fiktiivisen sotakirjallisuuden hahmona. Törni on ollut myös amerikkalaisen Vihreät baretit -elokuvan pääosan esittäjän John Waynen roolihahmon esikuvana.

TERHO AHONEN

Viikon kysymys

Toivotko yhtä lämmintä kesää kuin viime vuonna?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä