0

Pääkirjoitus: Uusia asukkaita ei saada hetkessä

Virolahti tai Kaakonkulma yleisemmin on saanut Vaalimaan uuden kauppakeskus Zsarin työpaikkojen myötä tähän mennessä vasta muutaman uuden asukkaan. Tämä tieto ei ole kovin suuri uutinen. Jo alun pitäen oli nimittäin hyvin tiedossa, että Vaalimaalle töihin tulevat ihmiset katsovat kyllä ensin ympärilleen ennen kuin ryhtyvät miettimään, kannattaako lähialueelle muuttaa.
On myös muistettava, että tällä hetkellä Zsarissa töissä käyvistä suurin osa on kotoisin lähiseudulta, joten työpaikalle kulkeminen ei ole mikään ongelma. Heillä on usein jo oma asunto esimerkiksi Kotkassa tai Haminassa, joten kulkeminen töihin Virolahdelle ei ole iso asia – etenkin nyt hyvien tieyhteyksien ansiosta.
Monta kertaa kysymys on myös perheellisistä tai ainakin parisuhteessa olevista ihmisistä, joiden toinen puolisko käy töissä jossakin muualla. Sellaisessa elämäntilanteessa muutto uudelle paikkakunnalle ei ole useinkaan se ensimmäinen vaihtoehto.
Ja moni uusista työntekijöistä haluaa varmasti myös nähdä, tuleeko Zsarista heille pitempiaikainen työpaikka. Joko siksi, ovatko he itse tyytyväisiä uuteen työpaikkaansa, tai sitten he miettivät riittävätkö liikekeskuksen siivet sittenkään pitkälle tulevaisuuteen. Kysymys on usein myös nuorista ihmisistä, eikä heidän palkkatasonsakaan ihan päätä huimaa. Osa tekee vain osa-aikaista työtä.
Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on näin ollen monen tekijän summa, joten kärsivällinen pitää olla. Zsarin väelle kannattaa varmasti markkinoida Virolahden ja lähiseudun mahdollisuuksia. Muun muassa edullinen vuokrataso ja alueen luonto ja rauhallisuus, sekä palveluiden laatu ovat tässä suhteessa avainasioita.

Viikon kysymys

Hankitko aidon joulukuusen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä