0

Lattarimessu Miehikkälän kirkossa ensi sunnuntaina

Muistatko kuubalaisen ikivihreän Guantanameran? Miehikkälän kirkossa lauletaan sunnuntaina 28. huhtikuuta kello 10 messun alkuvirren sijasta Guantanameran sävelmään sanoitettua laulua.
Alun perin kanttori Niina Kotron opinnäytetyönään ideoiman Lattarimessun lauluvalikoimasta löytyy niin Meksikon ja Väli-Amerikan katolisessa kirkossa käytettäviä sävelmiä kuin Pekka Simojoen rytmikkäitä lauluja. Myös pari uutta virttä, Argentiinasta ja Karibialta, on päässyt mukaan Lattarimessun uusimpaan versioon.
Lattarimessu on latinalaisamerikkalaisia rytmejä lukuunottamatta aivan tavallinen ehtoollisjumalanpalvelus. Liturgina ja saarnaajana toimii kappalainen Matti Astola. Esilauluryhmänä nähdään vastikään viisi vuotta täyttänyt iloinen ja raikas Haminan Gospelkuoro, jota johtaa kanttori Ulla Suutari. Virolahtelainen tyttökuoro Mielikit ja Haminan seurakunnan lapsikuoro täydentävät esilauluryhmää.
Soitinryhmässä musisoivat viulistina Saana Husu, huilistina Emilia Morfin Venäläinen ja pianistina kanttori Niina Kotro. Messun jälkeen nautitaan kirkossa kahvitarjoilusta ja yhdessäolosta. ”Toisemme kohdata saamme, kiitosta siis laulakaamme”, kuten alkulaulussa sanotaan.
Lattarimessuun voi osallistua myös sunnuntaina 5. toukokuuta kello 16 Klamilan kirkossa.

Viikon kysymys

Toivotko yhtä lämmintä kesää kuin viime vuonna?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä