0

Sepra kaipaa edelleen päätöksiä National Geographicin kehysten sijoittamisesta – asiaa pohditaan tiistai-iltana Bunkkerimuseolla

Leader Sepra odottelee edelleen virolahtelaisten kantoja siihen, mihin National Geographicin kehykset sijoitetaan Virolahdella.
– Nyt alkaa olla päätösten aika, jotta kehysten asentamiseen päästään kesän aikana, sanoo Sepran toiminnanjohtaja Marjo Tolvanen.
National Geographicin kuuluisissa kehyksissä on kysymys matkailullisesta aspektista. Virolahti on muodostettavan NatGeo reitin lähtöpiste Sepran alueella. Kunnan kanssa sovittu, että yhdet isot, 4,2 x 3 metrin kokoiset kehykset sijoitetaan Bunkkerimuseolle.
Kaksien pienempien kehysten paikkaa ei ole vielä päätetty ja tähän Sepra haluaa nyt selkeitä kannanottoja.
– Näiden sijoituspaikoiksi on esitetty muun muassa Klamilaa ja Vaalimaata. Tarvotsemme kuitenkin siitä nyt selkeät päätökset, Tolvanen muistuttaa.
Päätöksiä päästään tekemään ensi tiistaina Bunkkerimuseolla, jossa Sepra pitää kevätkokouksensa kello 18.30. Tolvanen toivookin, että virolahtelaiset tulevat paikan päälle suurella joukolla päättämään asiasta.
– Sinne voivat tulla kaikki toiminnastamme kiinnostuneet. Kokouksen jälkeen katsomme maastossa mihin Bunkkerimuseon isot kehykset sijoitetaan. Ne eivät ole aivan pienet, sillä ne painavat noin 4-5 tonnia, hän kertoo.
Kahdet pienemmät kehykset ovat kokoa 2,1 x 1,5 metriä.

Leader Sepra on viime syksystä asti tavannut alueen ihmisiä eri tilaisuuksissa keltaisten kehysten teeman puitteissa.
– Olemme koko ajan pyrkineet toimimaan avoimesti ja tuomaan tätä kansainvälistä yhteistyömahdollisuutta esille asukkaille monin tavoin. Ajatuksena on, että kehykset koetaan positiivisena ja paljon kehittämistoimia mahdollistavana asiana alueilla, mihin ne maastoon sijoitetaan.
– Ydinajatus yhteistyössämme National Geographicin kanssa on tukea alueiden luonto- ja kulttuurimatkailun kehittämistä kestävällä periaatteella, sekä tuoda kohteita esiin paikallisille asukkaillekin. Tässä työssä voimme hyödyntää keltaisia kehyksiä fyysisesti maastoon sijoitettuna, sekä National Geographic lehtiin tulevia juttuja, joissa tuodaan esiin näitäkin alueita, mihin kehyksiä sijoitetaan. Näiden juttujen kautta voimme myös tarjota luontokuvaajillemme mahdollisuuden saada kuviaan esiin arvostetussa lehdessä, Marjo Tolvanen kertoo.

Yellow frames eli Keltaiset kehykset on suojattu tuotemerkki, eikä sitä voi yksittäinen yritys hyödyntää taloudellisesti toiminnassaan. Tuotemerkin hyödyntäminen perustuu yhteistyösopimukseen, jonka Sepra on solminut National Geographicin kanssa.
– Voimme kuitenkin tarjota kehysten vaikutuspiirissä oleville yhdistyksille ja yrityksille mahdollisuuden olla mukana verkostossa, joka kehittää toimintaa ja palveluja kehysten reitille. Toimijoilla on verkostossa mukana olemalla mahdollisuus päästä osaksi kansainvälistä keltaisten kehysten reittiä.
Etelä-Kymenlaakson reitti kulkee Pyhtäältä Miehikkälään ja jatkuu sitten Etelä-Karjalassa.
– Yhdessä muodostamme laajemman luontomatkailijoille ja muillekin matkailijoille tarkoitetun reitin, mihin tulee liittymään myös Pohjois-Irlantiin perustettava reitti. Alueitamme yhdistää muun muassa lintumuutto sekä monimuotoinen pohjoiseurooppalainen luonto.
Vaikka kahdet muut kehykset sijoitettaisiinkin Vaalimaalle ja Klamilaan, Marjo Tolvanen haluaa vielä keskustella asiasta alueen ihmisten kanssa.
– Mielellämme keskustelisin vielä asukkaiden kanssa siitä, olisiko Klamila ja Vaalimaa hyvät paikat toisille kehyksille. Ja jos ovat, niin mihin kehykset haluttaisiin siellä sijoittaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Toivotko yhtä lämmintä kesää kuin viime vuonna?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä