0

Kylät avoinna lauantaina – mukana Klamila, Häppilä, Pyterlahti ja Muurikkala

Tulevana lauantaina järjestetään valtakunnallinen Avoimet kylät -päivä, jonka tapahtumatarjontaan kuuluu viisi kohdetta Kaakonkulmalla.
Pyterlahden Siipioravanvuorella pidetään ilmavalvontatornin avajaiset kello 13. Torni on pystytetty muistuttamaan paikallisesta sotahistoriasta, mutta se toimii myös näköalapaikkana sekä retki- ja luontokohteena kaikille kävijöille.
Myös Klamilassa tapahtuu. Uusi mobiilireitti avataan käyttöön kello 10 Klamilan kylätorilla. Polun avajaisten lisäksi tapahtumassa on kirjaesittelyä, kirpputori ja kahvio kello 10–13 välisenä aikana. Myös Klamilan VPK pitää avoimet ovet päivän aikana.
Häppilän Tapiolassa pääsee kello 11–14 osallistumaan tikkakisaan ja pelaamaan pihapelejä. Tapiolassa on kahvio ja pihakirppis.
Muurikkalan seurojentalolla järjestetään puolestaan kyläpäivä kello 11–17. Ohjelmaan kuuluu muun muassa muurikkapannun heiton MM-kisat, uuden muistomerkin paljastus, vanhan perinteen esittelyä, pienimuotoinen taidenäyttely sekä kyläkahvila, joka palvelee kello 10–16.
Avoimet kylät -päivään kuuluu myös täyteen varattu bussiretki Kotkasta Miehikkälän kirkonkylän kautta Muurikkalan tapahtumaan. Kirkonkylän esittelykierros alkaa kello 10.15 evakkomuistomerkiltä. Retken ohjelmaan voi hypätä mukaan myös omatoimisesti. Tarkempi retkiohjelma löytyy Kymenlaakson kylät ry:n verkkosivuilla.

Kommentteja aiheesta “Kylät avoinna lauantaina – mukana Klamila, Häppilä, Pyterlahti ja Muurikkala

  • 7.6.2019 at 08:55
    Permalink

    Korjaus: Kahvio on auki klo 11-16,jolloin koko tapahtuma päättyy. Muurikkapannun MM-kisa klo 12.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Muuttaako valoisa aika unirytmiäsi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä