0

Vaalimaalla hienoista kasvua rajaliikenteessä

Vaalimaan rajanylityspaikan kautta kulki vuoden ensimmäisen puoliskon aikana hieman enemmän ihmisiä kuin vuosi sitten. Kasvu oli noin 3 000 matkustajaa. Kaikkiaan Vaalimaalla kirjattiin tammi-kesäkuussa 1 154 000 rajanylitystä.
Kokonaisuutena Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla kirjattiin kuluneen puolen vuoden aikana 3 558 000 rajanylitystä. Se oli 138 000 matkustajaa enemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla. Matkustajista viisumivelvollisia oli 79 prosenttia.

Rajavartiosto aloitti kesäkuussa 34 esitutkintaa, joista 17 vaarallisen esineen hallussapidosta. Maahantulokiellon rikkomisesta aloitettiin viisi esitutkintaa, valtionrajarikoksesta kolme esitutkintaa ja rattijuopumuksesta neljä esitutkintaa. Muita rikosnimikkeitä olivat muun muassa törkeä rattijuopumus, vesiliikennejuopumus ja kätkemisrikos.
Rajatarkastusten yhteydessä havaittiin kesäkuussa neljä väärennettyä liikennevakuutusta ja kaksi väärennettyä tullausleimaa.
Sakkoja rajavartiosto kirjoitti kesäkuussa yhteensä 216 kappaletta. Määriltään suurimmat rikkomusnimikkeet olivat paljastinlaiterikkomus ja lievä ampuma-aserikos.
Rajatarkastusten yhteydessä havaittiin kesäkuussa yksi anastetuksi epäilty ajoneuvo. Tapauksen esitutkinta on kesken.
Turvapaikkaa kuulustelujen yhteydessä haki kesäkuussa kolme henkilöä.
Rajavartiosto esti maahantulon kesäkuussa 80 henkilöltä. Yleisin syy oli voimassaolevan viisumin tai oleskeluluvan puuttuminen. Lisäksi rajavartiosto toimeenpani yhteensä 7 muiden viranomaisten tekemää käännytyspäätöstä.

Viikon kysymys

Oletko tyytyväinen joukkoliikenteen aikatauluihin ja reitteihin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä