0

Vellicup sai taas kiitosta osakseen ja sadekin taukosi sopivasti

Virolahti-viikon suosituin lasten tapahtuma Vellicup pelattiin viime lauantaina.Turnauksessa ratkaistiin paremmuus neljässä eri ikäryhmässä, 2004-06, 2007-08, 2009-10 sekä 2011-13 syntyneet. Jokaisessa sarjassa oli kolme joukkuetta.
Järjestävän seuran Virolahden Sammon vastustajina turnauksessa pelasivat Luumäen Pojat, Ylämaan Pyrkijät, Haminan Pallokissat sekä Villisiat Elimäeltä.
Edellisenä päivänä alkanut ja koko yön kestänyt sade täytti sademittarin piripintaan. Järjestävä taho mietti jo hetken tuleeko turnauksesta savivelliturnaus, mutta viimeiset sadepisarat putosivat tunti ennen turnauksen alkua ja kentät olivat täydellisessä kunnossa turnausta varten. Sää olikin lopulta varsin täydellinen pelaamiseen sekä kuninkuuslajin seuraamiseen.
Kenttien laidoilla oli paljon porukkaa. Eikä ihme. Mikä on sen mukavempaa kuin seurata oman lapsen, lapsenlapsen tai vaikka ihan tuntemattomien lasten pelaamista. Suu on hymyssä ja pelaamisen riemu välittyy.
Monelle katsojille kaikkein nuorempien lasten pelaaminen on sitä kaikkein mukavinta. Yksi pallo, jonka perässä juoksee kymmenkunta nappulaa. Pelaajat liikkuvat kentällä kuin ampiaisparvi konsanaan.

Vierasjoukkueet kehuivat vuorotellen turnausjärjestäjiä. Tasaisia pelejä. Ei osallistumismaksua. Kanttiinitoiminta grillimakkaroineen ja piirakoineen. Kyllä toivotaan, että ensi vuonnakin kutsutaan.
Ainakin Villisiat ottivat ainutlaatuisesta Virolahti-visiitistä kaiken irti. He jäivät erään retkeilyyn hyvin soveltuvan järven rannalle telttailemaan yöksi. Onkivat ahvenia. Paistoivat ne nuotiolla. Tutustuivat taskulamppuineen jännittäviin korsuihin. Kaiken kruunasi kenties kotimatkalla käynti Vaalimaalla ostamassa uudet nappulakengät. Kesäloma on jalkapalloilevan koululaisen parasta aikaa!

Vellicup 2019 tulokset:
Ikäluokka 2011-2013: 1) ViSa, 2) LuPo, 3) FC Villisiat.
Ikäluokka 2009-2010: 1) YP, 2) ViSa musta, 3) ViSa punainen.
Ikäluokka 2007-2008: 1) LuPo, 2) ViSa, 3) HaPk.
Ikäluokka 2004-2006: 1) ViSa, 2) YP, 3) LuPo tytöt.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kannatatko naisten asevelvollisuutta?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä