0

Jatkosotaa muisteltiin eri tilaisuuksissa Lappeenrannassa

JATKOSODAN muistotilaisuutta vietettiin 7. kesäkuuta Lappeenrannan Kälvelässä 32. Rajakomppanian perustamispaikalla ja muistomerkin äärellä. Samaiselle paikalle Lappeen Kälvelään kutsuttiin 78 vuotta sitten 10.6.1941 lähikylien reserviläisiä.
Heistä muodostettiin 284-miehinen 32. Rajakomppania. Samalla tavalla perustettiin Lappeen Sunilassa 42. Rajakomppania. Näiden miesten yli kolmevuotinen sotataival vei vuoden lopulla taisteluihin Maaselän kannakselle.
Tällä matkalla heistä moni kaatui tai vammautui.

Pääjuhlan lisäksi kokoonnuttiin Sunilan muistomerkillä, sillä Kaakkois-Suomen rajamieskilta on saanut kunniatehtäväkseen huolehtia ja hoitaa Rajakomppania 32 ja 42 perinteitä. Sitä on muun muassa kunnianosoitukset näillä muistomerkeillä. Lisänä tähän tuli Rapattila, missä paljastettiin muistotaulu nyt samana päivänä Kälvelän tilaisuuden jälkeen.
Tervetulotoivotuksen esitti rajamieskillan puheenjohtaja Jarmo Piispanen. Hän kertasi aikaa 78 vuotta sitten; sotilaiden ja evakkoon lähteneiden tuntemuksia.
– Taistelujen käydessä rintamalla oli monen sotilaan mielessä kaipuu ja ikävä, huoli lähimmäisistä ja heidän jaksamisestaan. Uskoisin, että myös omalla rukouksella oli suuri merkitys jaksamiseen. Voidaankin kysyä, kuinka moni risti kätensä joko julkisesti tai sitten salaa. Sitä emme tietenkään tiedä, mutta tavalla tai toisella myös hengelliset asiat olivat mielessä.
Puheenjohtaja Piispanen lausui kiitokset veteraaneille ja lotille.
– Nyt on kuitenkin kiitoksen ja kunnioituksen aika veteraaneille ja lotille, jotka ovat raivanneet meille vapaan itsenäisen Suomen, jossa on hyvä asua ja elää. Kiitos teille!
Puheensa lopuksi puhuja toivotti omasta ja Kaakkois-Suomen rajamieskillan puolesta hyvää juhlapäivää.
– Nyt on muistelujen aika tässä Kälvelässä, Rapattilassa ja Sunilassa.

Muistotilaisuuteen toivat tervehdyksensä Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja Ismo Kurki, piispa Seppo Häkkinen ja Lappeenrannan kaupungin edustajana kansanedustaja Ari Torniainen.
Lauri Nevalainen Lappeenrannan Karkkolasta muisteli menneitä tapahtumia. Ennen seppelpartion lähettämistä muistomerkille kuultiin Kothénin hymni ja rovasti Jorma Taipaleen puhe.
Tilaisuuden päätössanat lausui Erkki Suuronen. Päätöskahvien jälkeen osa paikalla olijoista siirtyi Rapattilaan.

Rajamieskillan yhtenä tavoitteena on elävöittää historiallisia muistoja. Tähän liittyy myös Lappeenrannan Rapattilaan pystytetty muistotaulu. Varsinainen pystytys tapahtui Lappeenrannan seurakunnan luvalla.
Rajamieskilta suojelee yhden majoitusteltan maahan kaivetun pohjan sirpalesuojineen niin, että jäljet 42.RJK:sta säilyvät tuleville sukupolville. 42. RJK oli vuonna 1941 majoittuneena Rapattilan alueella suorittaen partiointia ja hyökkäyksiäkin vihollisen asemiin.
Ennen muistotaulun paljastusta oli vuorossa Matti Kälviäisen tervetulotoivotus, seurakuntayhtymän puheenvuoro ja Seppo Helppolaisen esitelmä Jatkosodan vaiheista. Muistolaatan paljastivat Helppolainen ja Kälviäinen. Muistopaikan käyttöönotossa piti rukoushetken piispa Seppo Häkkinen.
Rapattilasta siirryttiin Lappeenrannan Sunilaan 42. Rajakomppanian muistomerkille. Täällä Jarmo Piispanen toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Jatkosotaan liittyvän puheen piti Jouni Harjula.
Aira Samulinilla ei ollut mahdollista saapua tilaisuuteen, joten hänen muistelujaan kuultiin puhelimitse.

PAULA PENTTILÄ

Viikon kysymys

Oletko tyytyväinen joukkoliikenteen aikatauluihin ja reitteihin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä