0

Miehikkälän helluntaiseurakunta juhlistaa 90-vuotistaivaltaan

Miehikkälän helluntaiseurakunta on ollut vahvasti mukana Kaakonkulman elämänmenossa koko historiansa ajan. Seurakunta on tarjonnut “Sanan leipää” tilaisuuksissaan ja leipää aivan konkreettisestikin esimerkiksi lounaiden ja pitopalvelun muodossa. 1980-luvun alussa Miehikkälän keskustaan nousi talkoovoimin rukoushuone.
Kylillä järjestettävät telttatilaisuudet kuuluivat kesään 90-luvulle saakka. Siksi teltassa järjestettävä pääjuhla tuntui luontevalta. Muistojen lisäksi juhla suuntaa vahvasti tulevaan.
– Juhlassa vilkaisemme vähän menneeseen ja suuntaamme katseen vahvasti tulevaisuuteen. Juhlan teema “toivoa on” muistuttaa meitä uuden alun mahdollisuudesta, kertoo Matti Nurmela Miehikkälän helluntaiseurakunnasta.
– Toivoa tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa, lisää Ritva Lajunen.
Slogan “Tuu siäkin paikalle. Tehhään tää juhla yhessä!” kutsuu ihmisiä niin Miehikkälästä kuin kauempaakin torstaina 18. ja perjantaina 19. heinäkuuta kello 19 järjestettäviin iltatilaisuuksiin sekä sunnuntain 21. heinäkuuta kello 14 juhlavuoden pääjuhlaan. Toivoa on -telttatapahtumat järjestetään Pitkäkosken Sahansaaressa.
– Olemme halunneet tehdä juhlasta rennon ja välittömän, mikä samalla viestittää seurakuntamme toimintakulttuurista.
– Tervehdysten vastaanoton sijasta nautimme yhdessä hernerokkaa kesäisen luonnon keskellä sunnuntaina 21. heinäkuuta klo 13 alkaen, kertovat Eija ja Matti Nurmela.
Juhlassa kuullaan muun muassa Olavi Tuhkiaisen kronikka menneiltä vuosikymmeniltä, monipuolista musiikkia, heinolalaisen evankelistan Vuokko Saarenpään juhlapuhe sekä Miehikkälän kappeliseurakunnan kappalaisen Matti Astolan puheenvuoro.

Viikon kysymys

Tarkistatko säännöllisesti palovaroittimen kunnon?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä