0

Ylämaan Pyrkijöillä vilkas yleisurheilukesä

YLÄMAAN PYRKIJÖIDEN yleisurheilukauden avauksena olivat seuran järjestämät maastojuoksun piirinmestaruuskilpailut Ylämaan pururadan maastossa toukokuussa.
Kisoihin saatiin Pyrkijöiltä erinomainen edustus, ja upea saavutus pienelle seuralle oli jo se, että YP:llä oli kisassa enemmän juoksijoita kuin millään muulla Etelä-Karjalan seuralla.
Seuran menestys ei kuitenkaan jäänyt juoksijoiden lukumäärään vaan mitaleitakin tuli runsaasti. 9-vuotiaiden tyttöjen sarjassa Valpuri Kinnunen juoksi pronssille ja joukkuekisassa Valpuri, Nella Mattila ja Enni Nurmela saivat hopeaa. Saman ikäisissä pojissa Mikael Ronkanen tuli toiseksi ja joukkuekisassa Mikael, Eerik Solvang ja Vili Pentti saivat kultaa.
10-vuotiaissa piirinmestaruudet tulivat Ylämaalle, kun Sara Hannula voitti tyttöjen ja Elmeri Kinnunen poikien kisan. 11-vuotiaiden tyttöjen sarjassa Aino Nurmela sijoittui kolmanneksi. 13-vuotiaiden tyttöjen joukkuekisassa Milla Saarinen, Aada-Maria Solvang ja Veera Niemi saivat piirinmestaruuden ja poikien yksilökisassa Akseli Kinnunen sijoittui toiseksi.

Koulujen kesäloman ajan urheilukentällä oli toimintaa lähes joka ilta. Kerran viikossa kokoontuneeseen yleisurheilu- ja liikuntakerhoon osallistui yli kolmekymmentä 3–13-vuotiasta lasta. Ylämaan Pyrkijöiden nuoret yleisurheiluohjaajat ovat kouluttautuneet Suomen Urheiluliiton ohjaajakoulutuksissa, ja olikin mukava nähdä, kuinka hienosti yleisurheilu- ja liikuntakerho sekä seurakilpailut pyörivät pääasiassa seuran nuorten ohjaajien voimin.
Nuorten yleisurheilijoiden valtakunnallinen suurtapahtuma oli kesäkuussa Lahdessa kisailtu Youth Athletics Games. Ylämaalta tähän kolmipäiväiseen kisatapahtumaan osallistui kolme urheilijaa, Valtteri, Akseli ja Elmeri Kinnunen, ja parhaasta menestyksestä vastasi Akseli sijoittuessaan P13-sarjan moukarinheitossa viidenneksi ennätystuloksellaan 34,64 metriä.
Ensi vuonna tämä nuorisoyleisurheilun suurtapahtuma järjestetään Lappeenrannassa, ja toki kotikaupungin kisaan lähdetään Pyrkijöistä tätä vuotta suuremmalla joukkueella.

Etelä-Karjalan piirinmestaruuskilpailuissa kesäkuun lopussa Imatralla oli Ylämaalta mukana kahdeksan urheilijaa, ja tuomisina kisoista oli tukku mitaleita. Elmeri Kinnunen voitti 10-vuotiaiden poikien 1000 metrin juoksun ja sijoittui moukarinheitossa toiseksi. P13-sarjassa Akseli Kinnunen voitti moukarinheiton ja otti hopeaa 1000 metrin juoksussa sekä kuulantyönnössä.
P15-sarjan moukarinheitossa Ylämaan Pyrkijät otti kolmoisvoiton: Aaro Turkialle piirinmestaruus, Valtteri Kinnuselle hopeaa ja Jere Ronkaselle pronssia.
Saman sarjan kuulantyönnössä Aaro Turkia sai hopeaa, ja Ville Häkämies osoitti monipuolisuutensa ottaessaan kolmiloikan piirinmestaruuden lisäksi kuulasta pronssia. Vaikka kaikki Pyrkijöiden urheilijat eivät aivan mitaleille yltäneetkään, teki jokainen kisassa parhaansa, ja omalla osallistumisellaan vankisti Ylämaan Pyrkijöiden asemaa Etelä-Karjalan kolmanneksi aktiivisimpana yleisurheiluseurana Lappeenrannan Urheilu-Miesten ja Imatran Urheilijoiden jälkeen.

Kalevan Kisoissakin nähtiin Pyrkijöiden värit, kun Taru Kangas osallistui naisten moukarinheiton karsintaan. Finaalipaikkaan Tarun heitot eivät aivan riittäneet.
Elokuun 9. päivä kisattiin 14-vuotiaiden poikien moukarinheiton Suomen mestaruudesta Lahdessa. Pyrkijöiden kolme edustajaa, Aaro Turkia, Valtteri Kinnunen ja Jere Ronkanen, heittivät kisassa erinomaisia heittoja, ja kisan päättyessä tuloslista näytti siltä, että pojat sijoittuivat joukkuekisassa pronssille.
Poikien ollessa valmistautumassa palkintojen jakoon kisajärjestäjiltä tuli tieto, että kisassa on yksinomaan järjestäjien virheen vuoksi ollut käytettävissä myös alipainoisia moukareita, minkä vuoksi kaikki kilpailussa saavutetut tulokset mitätöidään. Kilpailu uusittiin samana päivänä iltayöstä, mutta tuossa vaiheessa Pyrkijöiden heittäjillä ei enää ollut samaa latausta ja virettä heittämiseen kuin pari tuntia aiemmin käydyssä kisassa, ja poikien tulostaso jäi kauas kauden parhaasta. Joukkuepronssit karkasivat näin järjestävän seuran Lahden Ahkeran heittäjille. Yksilökisassa Aaro Turkia sijoittui kahdeksanneksi.
Kesän kääntyessä syksyksi Ylämaan Pyrkijöiden yleisurheilukausikin vähitellen päättyy, ja aloitetaan valmistautuminen ensi kesään. Syyskuun 15. päivä juostaan kuitenkin vielä perinteinen Sirkjärven ympärijuoksu, ja lisäksi syys-lokakuun aikana järjestetään Ylämaan urheilukentällä nuorten piirikunnalliset moukarinheitto- ja kuulantyöntökisat, joissa on vielä hyvä mahdollisuus tavoitella parannuksia kauden ennätyksiin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Oletko tyytyväinen joukkoliikenteen aikatauluihin ja reitteihin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä