0

Suomenlahti kärsii happikadosta itäisiä osia myöten

Syksystä 2016 lähtien Suomenlahdelle on kulkeutunut Itämeren pääaltaalta vanhaa voimakassuolaista, vähähappista ja fosforipitoista syvävettä, jonka sysäsivät liikkeelle Itämereen tulleet suolapulssit. Suomenlahden syvillä alueilla pohja kärsii happikadosta aina merialueen itäisiä osia myöten.
Tilanne on huonompi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Koko Suomenlahdella vesi on voimakkaasti kerrostunutta, kerrotaan Suomen ympäristökeskuksen tiedotteessa, joka on laadittu merentutkimusalus Arandan ja rannikkoseurannassa käytetyn Kala 6 -aluksen elokuisen tutkimusmatkan tulosten pohjalta.
Happikatoalueiden laajeneminen näkyy myös Suomenlahden rannikon vakioseuranta-asemilla. Hapettomien pintasedimenttien osuus oli tänä vuonna kolmanneksen suurempi kuin kaksi vuotta sitten. Pohjaeläimiä löytyi kuitenkin edelleen kahdella kolmasosalla asemista.
Pohjaeläinhavaintojen määrän pysyminen ennallaan selittyy lähinnä sillä, että vuodesta 2008 lähtien Suomenlahden syvillä pohja-alueilla on yleistynyt hyvin alhaisia happipitoisuuksia sietävä vieraslaji, liejuputkimato.

Itäisellä Suomenlahdella suolaisuuden ja lämpötilan harppauskerrokset sijaitsevat 20-30 metrin syvyydessä. Niiden alapuolella on huomattavan paljon suolaista vettä, jonka fosfaattipitoisuus on koholla. Pitoisuudet olivat edelleen kohonneet viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.
Ensi kesän sinileväkukintariskin kannalta ratkaisevaa on, kuinka suuri osuus fosforista päätyy veden pintakerrokseen. Se puolestaan riippuu loppusyksyn tuulisuudesta ja tulevan talven jäätilanteesta.
Sinileväkukintojen osalta mennyt kesä ei ollut Suomenlahdella yhtä paha kuin kesä 2018. Merialueen rehevyystaso on levämäärää kuvaavien klorofyllitulosten perusteella nyt suurin piirtein samalla tasolla kuin se oli kolme vuosikymmentä sitten. Suomenlahden kesäiset levämäärät alenivat 2000-luvun alkupuolen huipusta noin vuosikymmenen ajan, kunnes vuonna 2016 suunta kääntyi.
Nyt levämäärä on lisääntymässä itäisellä Suomenlahdellakin, jonne kohdistuva ravinnekuormitus on 2000-luvulla pienentynyt enemmän kuin missään muualla Itämeren alueella.

Suomenlahden poikkeukselliseen suolakerrostuneisuus- ja ravinnetilanteeseen johtaneet ilmiöt liittyvät ilmastollisten tekijöiden määräämiin virtauksiin ja Itämeren pääaltaan tilaan. Itämeren pääaltaan tilan kehityksellä on ratkaiseva vaikutus Suomenlahden ravinne-, happi- ja levätilanteeseen. Se tarkoittaa, että päästöjen vähentämistä tarvitaan edelleen koko Itämeren valuma-alueella.
Itämeren pintalämpötila on kohonnut vuoden 1990 jälkeen lähes 2 astetta, ja sen arvioidaan kohoavan edelleen ilmastonmuutoksen takia merkittävästi. Tämä kasvattaa tulevaisuudessa sinileväkukintojen riskiä. Vesimassan lämpeneminen ja voimistuva kerrostuminen voivat laajentaa pohjan hapettomia alueita, mikä puolestaan kiihdyttää fosforin vapautumista pohjasedimentistä.
Lisäksi talvisten vesisateiden on arvioitu yleistyvän ja sen myötä valuma-alueelta huuhtoutuvan mereen entistä enemmän ravinteita.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Oletko tyytyväinen joukkoliikenteen aikatauluihin ja reitteihin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä