0

Veijon matkassa: Syksyn pimeys ja kelin muutokset autoilijan riskitekijöinä

Syksy tarjoaa tielläliikkujille entistä enemmän hämärää ja pimeää ajoaikaa. Pimeällä on vähintään samat vaaratekijät kuin päivävalossa, mutta näet ne vain paljon myöhemmin.
Joillakin tieosuuksilla liikenne on määrällisesti hiljaisempaa iltaisin ja öisin, mikä saattaa saada kuljettajat tuudittautumaan perusteettomaan turvallisuuden tunteeseen esimerkiksi eläintörmäysten suhteen. Näkyvyyden heiketessä törmäykset hirvieläinten kanssa on todellinen vaaratekijä.
Hirvieläinten liikkuminen lisääntyy syksyn aikana, pääosin hämärän ja pimeän aikana, jonka osittaisena seurauksena noin 5 000 hirvieläinkolaria sattuu vuosittain maassamme. Huomioithan hirvieläimen varoitusmerkit ja vaara-alueen pituuden.

Pimeys ja huonot näkyvyysolosuhteet aiheuttavat jo sinänsä rasittuneisuutta ja jännittyneisyyttä kuljettajissa. Silmät väsyvät iltaa kohden, jolloin näkövaikeudet korostuvat.
Silmälasien käyttäjistä puolet kokee näkövaikeuksia hämärässä.
Hämäränäkeminen muodostuu kontrastinäöstä, kyvystä tottua valaistusolosuhteiden muutoksiin, jolloin vaikeuksia nähdä kunnolla esiintyy erityisesti aamu- ja iltahämärässä.
Ikääntyminen voi muuttaa silmän linssin sameammaksi ja valon taittokyky heikkenee, jonka seurauksena moni ikäkuski ihan viisaasti alkaa välttää ajamista hämärässä ja pimeässä.
Näön tarkastus kaikilla autoilijoilla tapahtuu tutkimusten mukaan liian harvoin. Ajan tasalla olevat silmälasit auttaisivat jo sinänsä ja heijastamattomilla pinnoitteilla sekä eri sävyisillä linsseillä voitaisiin parantaa näkemistä ja estettäisiin ainakin osittain kirkkaan valon aiheuttamaa häikäisyä.
Tärkeää on lisäksi pitää nenän päällä olevat lasit puhtaana, kuten myös auton tuulilasi sisältä ja ulkoa. Vastaantulijan valoista häikäistyminen voi johtua edellä kuvatuista asioista, mutta myös väärästä katselutekniikasta. Kirkkaat valot saavat meidät helposti tuijottamaan niitä kun pitäisi suunnata havainnot pääsääntöisesti tien oikeaan reunaan.

Nyt on viimeistään varmistettava, että auto on kaikin puolin kunnossa loppuvuoden vaikeisiin keliolosuhteisiin.
Erityistä huomiota on kiinnitettävä renkaisiin jotka ovat voineet yllättävästi kulua kesän ajoissa. Kesärenkaan urasyvyys tulisi olla suosituksen mukaisesti vähintään 4 milliä, sillä tätä kuluneemmilla renkailla vesiliirron vaara kasvaa merkittävästi. Kannattaa siis kurkistaa minkälaisilla ”tassuilla” ajelet.
Syksyisissä rengasratsioissa paljastuu liian paljon kuljettajia, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä ajamansa auton renkaiden kunnosta! Talvirengaskausikin lähestyy joten niidenkin kunto kannattaa viimeistään nyt varmistaa. Vaikka talvikelit vasta tekevät tuloaan on ”liukas keli” syyllistynyt jo moneen tieltä suistumiseen.
Autojen valot ovat kehittyneet merkittävästi viime vuosina. Uudemmissa autoissa on saatavilla valotekniikoita, jotka itse säätävät automaattisesti tehokkaan valokeilan häikäisemättä silti edellä menijää tai vastaantulijoita.

Joihinkin autoihin on tullut kaukovaloavustimia, jotka vaihtavat kaukovalot lähivaloiksi ja päinvastoin automaattisesti. Järjestelmä toki helpottaa ajamista, mutta useimmiten automatiikka näissä myöhästyy, esimerkiksi lähivaloilta kaukovaloihin vaihtamisessa kohtaamistilanteessa.
Tärkeintä kuitenkin on, että valot ovat kunnossa ja olet perehtynyt niiden toimintaan. Selvitä mitä valoja palaa missäkin valokatkaisemisen asennossa, toimivatko takavalot automaattiasennossa, miten esimerkiksi takasumuvalo kytketään? Toimiva lamppu ja heijastin tai heijastinliivi on hyvä varata ongelmatilanteiden varalle autoon. Löydäthän autostasi myös varoituskolmion ja hätävilkkukatkaisimen.
Aktiiviset ulkoilijat ovat aika hyvin ymmärtäneet heijastimien ja heijastinliivien käytön. Vaikka taajamissa on useimmiten tievalaistusta, ei ilman heijastinta liikkuvaa jalankulkijaa tai pimeätä pyöräilijää aina ehdi erottaa riittävän ajoissa.
Näkeminen ja näkyminen ovat kaksi eri asiaa, joten pistetään ne heijastimet heilumaan.

Veijo Suomela
Kirjoittaja on liikenneopettaja ja autokouluyrittäjä, evp.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Joko uskot Huuhkajien EM-kisapaikkaan?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä