0

Mielipiteet: Liikuntapaikkojen rakentaminen

Vaalimaalle tehtyjen, sekä tekeillä olevien suurten investointien myötä odotus on ollut, että kuntaan saataisiin nuoria asukkaita ja perheitä.
Näin ei valitettavasti ainakaan toistaiseksi kovin suuressa mittakaavassa ole käynyt, vaan Vaalimaalla työssä käyvät ovat valinneet asuinpaikakseen jonkun muun kunnan.
Suurin ”syy” tähän on varmasti hyvät kulkuyhteydet uuden moottoritien myötä, mutta kyllä kunnan tarjoamilla houkuttelevilla palveluilla on varmasti ainakin jonkinlaista merkitystä.
Päivähoito ja koulut sekä asuntotilanne lienevät tällä hetkellä riittävässä kunnossa näihin tarpeisiin nähden, eikä kulttuuritarjonnassakaan ole valittamista.
Virolahdelta löytyy tietysti hieno luonto ja sen tarjoamat erilaiset harrastusmahdollisuudet, mutta muutakin tarvitaan.
Virojoelta puuttuu kokonaan voima- ja lihaskuntoharjoitteluun soveltuvat kuntosalitilat. Ja on turha väittää, että Sammontalolla oleva sali täyttäisi edes alkeellisimmat vaatimukset.
Tiettävästi kuntosali-investointi löytyy kunnan suunnitelmista, mutta näitä siirretään tunnetusti eteenpäin rahan puutteen takia.
Huomasin ilokseni, että hallituksen kokouksessa 10. kesäkuuta oli tehty päätös Virojoen pallokentän tekonurmipinnoitteen uusimisesta. Nykyisen pinnoitteen kunto onkin surkea ja jopa pelialustana vaarallinen.
Investointiin on varattu yhteensä 290 000 euroa. AVI:n päätöksellä hankkeeseen saadaan avustusta yhteensä 40 000 euroa. Hienoa!

Päätöksessä jäi kuitenkin ihmetyttämään yksi hiukan erikoisempi asia. Investoinnista 100 000 euroa käytetään kentän käyttöä turvaavan meluaidan rakentamiseen.
Kuka tässä aita-asiassa on ollut aloitteellinen?
Ihmettelen suuresti, mitä tämä ”turvaaminen” tarkoittaa ja myös meluhaittojen suuruutta alueella, jossa itsekin vapaa-aikaani vietän. Minkälaisesta aidasta mahtaa olla kyse ja kenelle kentällä palloilevat lapset aiheuttavat niin suurta häiriötä ja mielipahaa, että tarvitaan melusuojaus? Ainakaan loka-huhtikuussa kentällä ei ole käyttöä lainkaan.
Tällä 100 000 eurolla olisi saatu aivan loistava kuntosali Virojoelle sekä lisäksi muitakin liikuntaa oikeasti edistäviä palveluita.
Valitettavasti tämä hanke tuli tietoon vasta nyt kun valitusaika on ohi, mutta kunnanhallituksen yksimielinen päätös asiasta löytyy, joten pulinat pois ja kylän kalleinta ja korkeinta aitaa joukolla ihailemaan.

Timo-Jussi Talsi

3 kommenttia aiheesta “Mielipiteet: Liikuntapaikkojen rakentaminen

  • 19.10.2019 at 17:38
    Permalink

    Hyvä kirjoitus! Kannatetaan! Virojoelle olisi ehdottomasti saatava kunnollinen kuntosali (kunnolliseen rakennukseen).

    Kuntosali olisi hyvä satsaus myös kuntalaisten hyvinvointiin.

    Mikä meluaita?!? Voi….

  • 21.10.2019 at 16:53
    Permalink

    Satatonnia aitaan???? Mistä tiedetään että juuri tarpeeksi laadukas punttisali on se mikä houkuttelisi tänne NUORIA muuttajia? Miten voitaisiin selvittää mitä he TODELLA haluaisivat että täällä on muuttaakseen tänne? Onko se tuo punttisali vai jokin muu….

    • 30.10.2019 at 16:57
      Permalink

      Kaikkea helv.kunta menee lupailee kun100,00 e aitaan. Köyhää kuntaa on helppo kyykyttää Tuskin kunst.arviokaan pitää paikkaansa.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Joko olet aloittanut jouluvalmistelut?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä