0

Kaakonkulmalle kaksi ilveksen kannanhoidollista poikkeuslupaa

Suomen riistakeskus on myöntänyt Kaakkois-Suomeen joulukuun alusta alkavalle pyyntikaudelle poikkeusluvan 16 ilveksen kannanhoidolliseen pyyntiin. Kaksi luvista on korvamerkitty Kaakonkulmalle siten, että Ylämaalla on oma lupa ja Virolahti-Miehikkälä alueella oma lupa.
Poikkeuslupia voivat käyttää alla olevien riistanhoitoyhdistysten alueilla sijaitsevat kahteen erilliseen suurpetojen yhteislupaan ilmoittautuneet metsästysseurat ja -seurueet yhteislupien ylijohtajien, oman alueensa aluejohtajien ja oman riistanhoitoyhdistyksen alueen suurpetojen metsästyksen yhteyshenkilön antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti.
Luonnonvarakeskus on arvioinut Kaakkois-Suomen ilveskannaksi ennen alkavaa metsästyskautta 125–135 yli vuoden vanhaa yksilöä. Edellisenä metsästyskautena Kaakkois-Suomen ilvessaalis oli 19 eläintä. Ilveksen metsästysaika päättyy helmikuun lopussa.

Poikkeusluvat on myönnettiin seuraaville alueille:
Koillinen kannanhoitoalue yhteensä enintään 6 ilvestä jakautuen seuraavasti:
Rautjärvi ja Parikkala yhteisalue 3 ilvestä
Ruokolahti-Imatra 3 ilvestä
Rajan kannanhoitoalue yhteensä enintään 3 ilvestä jakautuen seuraavasti:
Joutseno ja Etelä-Saimaa yhteisalue 2 ilvestä
Ylämaa 1 ilves
Keskinen kannanhoitoalue yhteensä enintään 5 ilvestä jakautuen seuraavasti:
Lemi-Taipalsaari 1 ilves
Luumäki 1 ilves
Miehikkälä ja Virolahti yhteisalue 1 ilves
Savitaipale-Suomenniemi 1 ilves
Valkeala-Kouvola 1 ilves
Läntinen kannanhoitoalue yhteensä enintään 2 ilvestä jakautuen seuraavasti:
Anjala, Elimäki, Kymi-Karhula ja Pyhtää yhteisalue 1 ilves
Iitti ja Jaala-Kuusankoski yhteisalue 1 ilves

Viikon kysymys

Lähdetkö lumimaisemiin hiihtolomalla?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä