0

Saksassa varastettu auto saatiin kiinni Vaalimaalla

Venäläistä mieshenkilöä epäillään törkeästä kätkemisrikoksesta. Henkilö oli poistumassa maasta viime keskiviikkona Vaalimaan rajanylityspaikan kautta, kun rajatarkastuksen yhteydessä havaittiin, että hänen kuljettamaansa ajoneuvoon ja sen tunnisteisiin oli tehty muutoksia.
Tapauksen esitutkinnassa on selvinnyt, että henkilön kuljettama auto on ilmoitettu varastetuksi Saksassa.
Myös yhden venäläisen naishenkilön epäillään syyllistyneen törkeään kätkemisrikokseen Nuijamaan rajanylityspaikalla sunnuntaina. Henkilön kuljettaman ajoneuvon identiteetissä on havaittu epäselvyyksiä. Tapauksen esitutkinta on kesken.

Kaakkois-Suomen rajavartioston rajapartio otti sunnuntaina yöllä kiinni venäläisen noin 30-vuotiaan mieshenkilön Vainikkalan ratapihalta. Henkilön epäillään tulleen luvatta Venäjältä Suomeen edellisiltana. Maahantulotapaa ja -paikkaa ei ole toistaiseksi pystytty vahvistamaan. Tapauksen esitutkinta on kesken. Henkilö anoi kuulustelujen yhteydessä turvapaikkaa.
Venäläisen naishenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Nuijamaan rajanylityspaikalla viime keskiviikkona. Henkilö saapui Suomeen kuljettamallaan henkilöautolla, ja rajatarkastuksen yhteydessä hänet puhallutettiin. Tarkkuusalkometrikokeen tulos osoitti 0,84 mg/l lukemia. Henkilö on määrätty väliaikaiseen ajokieltoon.
Mennyt viikonloppu oli Kaakkois-Suomen rajavartioston rajanylityspaikoilla vilkas. Liikennemäärät olivat vuodenvaihteen tasoa. Liikenne lisääntyi perjantaista alkaen. Vilkkain päivä oli lauantai, yli 34 000 rajanylitystä, jolloin Nuijamaan rajanylityspaikalla oli yli 13 000 ylitystä vuorokaudessa. Vielä sunnuntainakin kokonaismäärä oli yli 33 000 ylitystä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Joko olet aloittanut jouluvalmistelut?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä