0

Kyläkahveilla tavataan taas tuttuja ja tuntemattomiakin

Mikä asia on yleensä aina liittynyt ihmisten tapaamiseen täällä Kaakonkulmalla? No tietysti kahvittelu. Tästä oivalluksesta syntyi ajatus Kyläkahveista. Kyläkahvien kautta toteutettiin uutta Vanhus- ja lähimmäispalveluliitto Vallin välittämisen päivää teemalla ”Aimo annos välittämistä.”
Entinen aktiivinen kyläilykulttuuri ja tätä kautta naapurustosta välittäminen on hiljalleen hiipunut. Kyläkahveilla halutaan muistuttaa tästä tavasta, joka on yksi tapa vaalia yhteisöllisyyttä ja toisista välittämistä kylillä. Ensimmäinen Kyläkahvit-päivä saikin liikkeelle runsaasti väkeä, yhteensä noin 170 ihmistä yhdeksällä kylällä marraskuussa viime vuonna.
Tuolla päivällä oli myös kauaskantoisempia seurauksia, sillä siitä sai alkunsa yksi nyt säännöllisesti kokoontuva kyläryhmä, ja kahveille toivottiin myös jatkoa vähintään kerran vuodessa.
Ratevan Ite ja yhessä -toiminta vastaa tuohon toiveeseen eli Kyläkahvit järjestetään myös tänä vuonna. Päivä on Aimon nimipäivänä 29. marraskuuta. Kahvittelupaikka voi olla esimerkikisi seurantalo, kauppa tai muu yritys, yksityinen koti tai vaikkapa kota tai laavu.
Ite ja yhessä -toiminta huolehtii paikalle tarvittavat tarvikkeet eli kahvit ja pullat tykötarpeineen, tarvitaan vai tila ja muutamia vapaaehtoisia kahvin keittoon ja muuhun serveeraukseen.
Ite ja yhessä -toiminta toivoo, että kahvittelupaikkoja saadaan mahdollisimman monelle kylälle vähintään yksi. Näin kahvittelumatka olisi mahdollisimman lyhyt, ja kaikkien Kaakonkulman asukkaiden saavutettavissa. Auton omaavat tarjoavat toivottavasti myös kyytiä sitä tarvitseville.

Viikon kysymys

Joko olet vaihtanut kesärenkaat?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä