0

Hamina Tattoo sotilasmusiikkifestivaali täyttää 30 vuotta ja lipunmyynti käynnistyi tänään

Haminan Tattoon marssishow’n 2020 pääesiintyjät ovat nyt selvillä ja lipunmyynti on aloitettu. Maailman sotilassoittokuntien parhaimmisto saapuu jälleen Suomeen Hamina Tattoo festivaalille elokuun alussa.
Vaikuttavassa orkesterikattauksessa on esiintyjiä neljältä eri mantereelta ja kahdeksasta eri maasta. Haminaan saapuvat Japanin itsepuolustusvoimien koillinen soittokunta, Ranskan maavoimien vaskiyhtye Lillen kaupungista, Liettuan asevoimien edustussoittokunta ja ensimmäistä kertaa myös Irlannin puolustusvoimien edustussoittokunta.
Aivan toisenlaista sointimaailmaa tulee edustamaan Kanadan kuninkaallisen ratsupoliisin säkkipilliorkesteri, joka esiintyy 40 soittajan ja tanssijan vahvuudella punaisissa takeissaan.
Viimeisenä Haminaan saapuvista kansainvälisistä vieraista varmistui ensi vuonna 30 vuotista itsenäisyyttään juhliva Namibia. Namibian valtion edustusryhmä saapuu Namibian Kulttuuri- ja opetusministeriön edustajina ja luvassa on esitys, jossa afrikkalainen tanssitraditio erityisesti korostuu.

Suomen Puolustusvoimia Hamina Tattoon marssishowssa 2020 edustavat Kaartin soittokunta sekä Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta, joka niin ikään juhlii ensi kesänä 30-vuotisjuhlaansa.
Hamina Tattoon kruunu ja ydin ovat marssishow’t Hamina Bastionissa 5.-8. elokuuta. Marssishow’n sapluunassa jokainen sotilassoittokunta esittää vuorollaan oman noin 10 minuutin shownsa ja lopuksi kaikki 500-600 muusikkoa esiintyvät yhdessä. Näin syntyy kahden tunnin kokonaisuus.
Marssishow -areenana toimii Hamina Bastioni, joka on arkkitehti Roy Mänttärin suunnittelema Euroopan suurin telttakatos Haminan historiallisen linnoituskaupungin keskustassa.
Ensi kesän Tattoolippujen myynti aloitettiin tänään kello 9.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko politiikan käänteet?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä