0

Virojoen puusillan korjauskuluja ei perätä oikeudessa

Virolahden kunta maksaa itse Virojoen kevyenliikenteen sillan korjaamisesta aiheutuvat kustannukset. Tekninen lautakunta päätti, ettei asiaa viedä oikeuteen, koska siitä voisi seurata merkittäviä lisäkuluja.
Puusiltaa vaivaa lahottajasieni, joka on aiheuttanut sillan kanteen ja mahdollisesti sen rakenteisiin sellaisia vaurioita, että silta on korjattava. Koska silta on alle 10 vuoden ikäinen ja sillä on vielä takuuaikaa jäljellä, asiassa on elätelty toiveita, että sillan rakentanut urakoitsija olisi ainakin osaltaan vastuussa vioista.
Kuntaliiton lakimies suositteli, että asiassa yritettäisiin päästä kompromissiratkaisuun urakoitsijan kanssa, jolloin kulut jaettaisiin. Näin on yritettykin, mutta urakoitsijan näkemyksen mukaan vastuu lahottajasienestä ei ole heillä.
Lakimiehen mukaan vastuiden perääminen oikeusteitse sisältää suuren riskin hävitä juttu, koska todistustaakka on kunnalla. Ensi vuoden talousarvioon esitetään 50 000 euron määrärahaa sillan kansilankutuksen uusimiseen. Jos rakenteita joudutaan myös uusimaan, hintaa voi kertyä enemmänkin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko politiikan käänteet?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä