0

Joulumieltä vietiin laulamalla Kunilaan – villasukkia ja neuleita tuli jopa Rovaniemeltä saakka

Joulun lämmin tunnelma valtasi Hyvinvointikeskus Kunilan Jukka Hallikaisen sekä Iina ja Saana Husun esittäessä joululauluja täydelle salille.
Joulumielelle saatiin niin Kunilan asukkaat ja päivätoiminnan porukat kuin henkilökuntakin.
Perinteiset joululaulut tuovat mieleen muistoja, tunteita ja tuoksuja.
– On palkitsevaa saada tuottaa paikallisille vanhuksille joulumieltä. En koe olevani ainoastaan antavana osapuolena, vaan vuorovaikutus on molemminpuolista. Palaute on välitöntä ja vilpitöntä, Hallikainen kuvaili.
Tämä pienimuotoinen konsertti järjestettiin juuri ennen Hallikaisen joulukonserttia. Hienona eleenä sama henki tuotiin heille, jotka eivät kirkkoon päässeet.

Lämmintä joulumieltä Kunilan asukkaille toivat tänä vuonna myös lahjat. Kaikki asukkaat saivat nimittäin lahjakseen villasukat.
– Ehdotin sosiaalisessa mediassa alun perin pienelle ryhmälle tällaista tempausta. Se siellä sitten äkkiä laajenikin, ja sukkia saatiin lopulta lähes 150 paria lahjoitettavaksi, kampanjan liikkeelle laittanut Marjut Hauhia sanoi.
Kaikki tämä parin kuukauden sisällä, ja neulomuksia tuli jopa Rovaniemeltä asti.
Kunilan henkilökunta esitti lämpimät kiitokset kaikille osallistujille hyvän mielen joulun tuottamisesta.

Viikon kysymys

Uskallatko matkustella tänä kesänä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä