0

Rajaseutu ry sai uuden toiminnanjohtajan – Elina Nihtilä pitää rajaseutua arvokkaana

Rajaseutu ry on valinnut yhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi valtiotieteiden maisteri Elina Nihtilän. Nykyinen toiminnanjohtaja Anu Korpinen siirtyy eläkkeelle alkuvuodesta.
Elina Nihtilä tulee tehtävään valtakunnallisesta luonnontuotealan edistämisjärjestö Arktiset Aromit ry:stä, jossa hän on viime vuosina toiminut Kainuun luonnontuote- ja matkailualan edistämistehtävissä.

Elina Nihtilä on yhteiskuntatieteilijä ja viestinnän ammattilainen, joka tuntee hyvin maaseudun yrittäjyyden ja elinkeinotoiminnan. Hän on työskennellyt muun muassa maa- ja metsätalousministeriössä sekä valmennus- ja viestintäalan yrityksissä.
– Olen iloinen voidessani jatkaa toiminnanjohtaja Anu Korpisen työtä ja tukea yhdistyksen toiminnan kautta Suomen rajamaakuntien elinvoimaisuutta ja ihmisten hyvinvointia. Rajaseudun arvokas kulttuuri ja perinteet ovat myös vetovoimatekijöitä, Nihtilä sanoo Rajaseutu ry:n tiedotteessa.

Rajaseutu ry on 97 vuotta toiminut aatteellinen yhdistys, jonka toiminta-alueeseen kuuluvat Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan kunnat sekä Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson rajakunnat. Yhdistyksen tavoitteena on vaikuttaa siihen, että rajaseudun asukkailla ja kehityksellä olisi mahdollisimman hyvä tulevaisuus.

Yhdistys myöntää opintoapurahoja 2. asteen opiskelijoille ja tukee rahallisesti toiminta-alueensa yhdistysten ja vapaaehtoisjärjestöjen hankkeita. Vuoden rajaseututeon ja rajaseututoimijoiden palkitseminen tuo osaltaan julkisuutta rajamaakuntien vetovoimaisuutta lisäävälle toiminnalle nostaen samalla tärkeitä näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Elina Nihtilä aloitti toiminnanjohtajan tehtävässä 7. tammikuuta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.