0

Purhon näytelmäpiiri perui kaikki kevään esitykset, näytelmä nähdään ehkä syksyllä

Haminan kansalaisopiston Purhon näytelmäpiiri teki perjantaina päätöksen, että kaikki tämän kevään esitykset perutaan koronaviruksen takia. Miehen tuoksu -nimisen näytelmän ensi-ilta oli määrä järjestää huomenna lauantaina Purhon Seuralassa.
Purhon näytelmäpiirin linjaus on yhteneväinen Haminan kaupungin linjauksen kanssa, jonka mukaan kaikki yli 50 henkilöä vetävät yleisötapahtumat perutaan toistaiseksi.
– Kaupunki on tehnyt sellaisen linjauksen ja sen perusteella kansalaisopistokin toimii, sanoo opiston vt. rehtori Maarit Lommi.

Purhon kevätnäytännöistä suuri osa on joka vuosi loppuunmyytyjä. Siltä näytti myös kuluva vuosi.
Näytelmä saatetaan nyt siirtää syksyksi.
– Keskustelemme tänään siitä näyttelijöiden kanssa ja sitä tulen esittämään. Valmiiksi harjoiteltu näytelmä ei näin ollen menisi ikään kuin hukkaan, piirin ohjaaja Minna Rasimus pohdiskeli perjantaina iltapäivällä.
Rasimus muistuttaa, että tässä valitettavassa päätöksessä vaakakupissa painoi useampikin asia.
– Meillä on riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä kahvituspuolella ja myös näyttelijöissä. Ja heitä on myös yleisön joukossa suhteellisen iso osa, siksi tämä päätös oli syytä nyt tehdä.
Miehen tuoksua oli tarkoitus esittää 15 kertaa maalis-huhtikuun aikana.

Maaret Lommin mukaan kansalaisopiston piirit jatkavat toistaiseksi toimintaansa ennallaan.
– Kaakonkulmalla meillä ei olekaan kovin isoja ryhmiä. Lisäksi ihmiset ovat jättäneet oma-aloitteisesti saapumatta joihinkin ryhmiin. Varmaan siellä on taustalla tämä pelko koronaviruksesta, Lommi epäilee.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Joko olet vaihtanut kesärenkaat?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä