0

Henkilöliikenne pysähtyy rajalla, bensareissuille ei enää asiaa

Venäjälle ei kannata enää lähteä viime hetken bensan hakureissuille, muistutetaan Kaakkois-Suomen rajavartiostosta.
Suomen puolella valmistelut rajan sulkemiseksi on jo aloitettu.
– Valtioneuvosto tekee siitä päätöksen tänään ja me pystymme reagoimaan siihen hyvinkin nopeasti, kertoi Vaalimaan raja-aseman päällikkö Jani Liikola tiistaiaamuna.
Liikola muistuttaa, että julkisuudessa esiintyneitä tietoja Venäjän aikeista sulkea omat rajansa tänä ilta kello 23, ei ole toistaiseksi vahvistettu.
– Meillä ei ole siitä sen enempää tietoa, mutta me valmistaudumme nyt siihen mitä valtioneuvosto meille määrää. Tämänhetkisten tietojen mukaan rajoitukset koskevat vapaa-ajan matkoja, joihin bensareissutkin kuuluvat ja muutakin matkustelua. Tavaraliikenne ja välttämätön työmatkaliikenne turvataan, Liikola totesi.
Valtioneuvoston eilisen tiedotuksen mukaisesti valmiuslakien käyttöön ottaminen kieltää yksiselitteisesti ulkomaille matkustamisen. Valmiuslait ovat ensivaiheessa voimassa 13. huhtikuuta saakka.
Venäjältä kantautuneiden tietojen mukaan Venäjän rajat pysyvät kiinni 1. toukokuuta asti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Joko olet vaihtanut kesärenkaat?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä